Terapiaa

Koska tämä on (tarkoituksella) julkinen blogi, jota lukevat toisaalta täysin tuntemattomat ja toisaalta taas hyvinkin tutut, en ole ihan sydämeni syvimpiä sopukoita halunnut täällä penkoa. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että tämä viime aikojen sairastelu ja muut stressitekijät ovat syöneet naista aika lailla - siinä määrin, että olen todella vakavasti harkinnut pipoparantajan pakeille hakeutumista. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, etten viitsi edes yrittää varata aikaa, sillä olen jo vanhastaan hyvin selvillä siitä tosiseikasta, jonka viimeistään nyt tietää jokainen, joka tässä maassa yhtäkään tiedotusvälinettä päin vilkaiseekaan: siinä vaiheessa, kun hoitoon pääsisi, olisi tilanne todennäköisesti jo Jotain Ihan Muuta kuin se, mihin tarpeeseen se hoitoaika on alun perin varattu. Joten päätin kokeilla instant-terapiaa: aloitin tupakoinnin uudelleen. (Saa sanoa soosoo jos siitä itselle parempi mieli tulee.)

Ja uskomatonta mutta totta, se auttoi! Tai tiedä häntä, mikä tässä on auttanut (ehkä esim. se, että nämä viimeisimmätkään vaivat eivät suureksi yllätyksekseni olleetkaan hengenvaarallisia tai edes elinikäisiä vaan paranivat ihan tavallisilla lääkekuureilla), mutta viime päivät ovat olleet sisäisesti jo lähes yhtä aurinkoisia kuin ulkoisestikin. Erityisen hyvänä merkkinä pidän sitä, että osaan taas nähdä ilon aiheita ihan pienissäkin sivuseikoissa. Kuten siinä, että löysin kaapin kätköistä vanhan nirunarutopin, jonka olen äidiltä saanut joskus viime vuosituhatluvun puolella ja joka osoittautuikin oikein kivan näköiseksi, varsinkin kun päätin piruuttani kokeilla olkaimettomia rintaliivejä sen kanssa ja tyrmistyksekseni jouduin toteamaan, että nehän tosiaan pysyvät päällä. Tai kun kehuin lasta ja hän vastasi: "Voi kiitos äiti, olipa ihanasti sanottu! Nyt sinä kyllä olet ansainnut suukon!" Koiran pehmeässä turkissa, miähen turvallisessa kainalossa... on niitä ihan yltympäriinsä, niitä kuuluisia onnen pikku pipanoita, ja nyt minäkin jaksan taas niitä noukkia!

Työtkin ovat edistyneet niin mukavasti, että olen ehtinyt nauttia näistä hellepäivistä perheen parissa. Laitoimme takapihalle lapselle kahluualtaan, jossa hän on innoissaan polskinut ja uittanut veneitään. Ei se kyllä paljon vaadi, pikkuihmisen riemu - muutaman hassun sentin vettä muovisen lämpäreen pohjalla! Eilen kävimme lisäksi liikennepuistossa, joka olikin tosi viehättävä paikka ainakin aurinkoisena kesäpäivänä, suosittelen lämpimästi! Ympäristö on siisti ja kaunis, puistohan sijaitsee itse asiassa uimarannan ja vierasvenesataman yhteydessä, ja itse liikennerata on hyvin hoidettu ja helposti käytettävissä. Ja kerrankin lapsiperheille suunnattu kohde, jota ei todellakaan voi rahastuksesta syyttää: 20 minuutin ajelu (joka ainakin meidän poitsulle oli juuri sopivan mittainen rupeama) maksoi huimat 2 euroa! Itse asiassa vasta nyt tuota linkkiä laittaessani huomasin, että meidän jässikkähän on tarkalleen ottaen sen pari kuukautta alaikäinen tuolla kruisailemaan, mutta ihan hyvin hän kuitenkin pärjäsi ja, mikä tärkeintä, nautti polkuautolla painelemisesta valtavasti.

Liikennepuistoakin suurempi elämys lapselle oli kuitenkin viereinen lohilampi. Meidän pikkumiehemmehän on jo täysin isänsä pil... ehh, tavoille opettama, aivan intohimoinen kalamies. Uskomatonta kyllä, miten tuollainen hypervilkas ikiliikkuja jaksaakin istua veneessä uistelemassa tai rannassa mato-ongella oikeasti tuntikausia! Ja on poika kalaakin jo saanut, mummolassa nousi tässä taannoin jo lähes parikiloinen hauki ihan itse veneeseen kelattuna. Lohilammelle otettiin vasta ostettu ihka uusi virveli, jolla poika sai Ihan Itse kaloja narrata - ja olisittepa nähneet sen ilmeen, kun hän tajusi, että nyt on kala kiinni! Beyond priceless. Ihan komean kokoinen vonkale se pojan ensimmäinen kirjolohi sitten olikin: 1,7 kg. Kyllä kyllä, tottahan lohilammella kalastus on suunnilleen sama kuin jos pudottaisi koukkunsa kaupan kalatiskiin, mutta turha pienen ihmisen saavutusta on vähätellä. Tänään on päivälliseksi itse pyydettyä lohta, ja voin uskoa, että se maistuu "varmasti ihanalta", kuten poika jo eilen itsekin uumoili (minähän en allergikkona voi kalaa syödä, joten tässä asiassa on luotettava toisen käden tietoon).

Kyllä tämä tästä lähtee. Luonnon vastaisesti, lisääntyvää valoa kohti.