Sairasta

(Disclaimer: sisältää henkilökohtaisia asioita - liveystävä, älä lue tätä ellet ole valmis kurkistamaan syvemmälle sielunelämääni kuin ehkä haluaisit!)

Olisipa ihanaa, jos lääkärit toimisivat kuin kone: menen vastaanotolle, kerron oireeni, lääkäri kertoo mikä minua vaivaa ja parantaa vaivan. Mieluiten kaikki tämä noin tunnin sisällä.

Mutta eihän se niin mene. Lääkärit ovat ihmisiä. Fiksuja, korkeasti koulutettuja, erittäin hyvin asiansa osaavia, potilaan parasta haluavia (ainakin enemmistö) - mutta ihmisiä. Ja terveysvaivat, ne osaavat olla kovin ovelia. Minkäs sille mahtaa. Kaikkimullehetinyt on vain pakko unohtaa.

En myöskään millään muotoa haluaisi mollata julkista terveydenhuoltoa, sillä vakaasti uskon, että senkin järjestelmän muodostavat fiksut, koulutetut, asiansa osaavat, potilaan parasta haluavat ihmiset - mutta pakko on sanoa, että se itse systeemi ei kyllä ihan hyvin öljytyn koneen lailla aina toimi. Olen jo aiemminkin täällä hieman manaillut sitä, miten siellä ei vasemmanpuoleisen oven takana tiedetä, mitä oikeanpuoleisen takana tehdään, ja tänään sain taas lisäesimerkin tätä sarjaa.

Olin päättänyt mennä vaivoineni yksityislääkärille, ja halusin tätä tarkoitusta varten kesän mittaan kunnalisella puolella kerääntyneet tiedot itselleni, ettei yksityisellä tarvitsisi päällekkäisiä testejä tehdä. Soitin siis terveydenhuollon ajanvaraus- ja neuvontanumeroon ja kysyin, kuinka minun pitäisi menetellä tietojeni saamiseksi. "Menet vain omalle terveysasemalle ja pyydät niitä, sehän on vain yhden napinpainalluksen takana." Hieno juttu - suuntasin siis terveysasemalle hieman ennen yksityislääkärin aikaa ja pyysin vastaanottovirkailijaa tekemään tämän yhden napinpainalluksen. Hah. "Voi eihän niitä nyt noin vain saa! Sun täytyy täyttää tämä lomake ja se lähetetään sitten pääasemalle, missä arkistonhoitaja katsoo tietosi ja ylilääkäri allekirjoittaa ja sitten ne lähetetään sulle kotiin!" Annoin ihan pikkuisen vain asiallista palautetta neuvontapalvelun asiantuntemuksesta, mutta syytönhän se terkkarin vastaanottovirkailija siihen oli, joten alistuneena täytin lappusen, vaikkei se toki siihen hätään sitten auttanutkaan.

Onneksi yksityislääkäri oli kuitenkin yhtä mukava kuin aikaisemman kokemuksen perusteella muistinkin, hän luotti minun kertomukseeni siitä, mitä muistelin kesän aikana testatun. Hän määräsi hieman lisätestejä (sellaisia, jotka yleensä otetaan heti ensimmäiseksi kun on tällaisia vaivoja kuin minulla, ihan poissulkudiagnostiikan nimissä). Sinnikkäästi otin tälläkin kertaa pipopuolen esille. Lääkäri totesi, ettei sinänsä yhtään ihmettele niitäkään näkemyksiä, joiden mukaan olen ihan kunnossa, koska kuulemma vaikutan ulkoisesti ihan terveeltä, normaalilta, elämänhaluiselta ja pirteältä - mutta uskoi kuitenkin mitä sanoin, ja antoi kuin antoikin sen lähetteen.

Niin, minulla lienee tosiaan hivenen epätavallinen ongelma, jollaista en kyllä olisi ikikuunaan uskonut kohtaavani: näytän liian hyältä! Lääkäristä suoraan menin yliopistolle ja kohtasin heti käytävässä kaksi kollegaa. Tervehdittiin, halattiin. Kollegat päivittelivät, kuinka näytänkin niin ihanan iloiselta (kun olen juuri saanut masennuksen takia lähetteen hoitoon) ja kaikin puolin tosi hyvältä (kun olen koko kesän sairastanut), tukkakin niin upeasti (kun en ole koko kesänä ehtinyt kampaajalle). No ihanaan alelöytö-tunikaani kohdistuneet kehut sentään suostuin allekirjoittamaan.

Vähän on nyt "haastavaa", kuten rakas ystäväni tapaa sanoa. Mutta eiköhän tämä tästä. Ulkopuoli tuntuisi olevan jo kunnossa - enää tarttee saada se sisusta samalle tasolle. Ei varmasti temppu eikä mikään...