Grrr

Disclaimer: Seuraa avautumista. Esimerkit ja pointit ovat tahallaan kärjistettyjä sen perimmäisen avainidean kirkastamiseksi. Jos et löydä keuhkoamiseni lomasta punaista lankaa mutta sen sijaan näet punaista senkin edestä...

...se johtuu todennäköisesti vain siitä, että sinut on lapsena paiskattu liian varhain päivähoitoon. Se kuten kaikki muutkin elämän epäkohdat, kuten nyt silmittömät kouluammuskelut.

Tätä mieltä oli taas eräs yleisönosastokirjoittaja tämänaamuisessa lehdessä. Vastaavia totuuksia muistan lukeneeni myös Jokelan jälkeen: kaikki, mikä tässä maassa ylipäätään mättää - korkeista veroista sateisiin kesiin - saa väistämättä alkuunsa siitä, että sydämettömät suomalaisäidit jättävät lapsensa jo ihan avuttomina nyytteinä heitteille päiväkoteihin.

Kyllä, minäkin uskon vakaasti, että varhaislapsuuden kokemukset luovat sen pohjan, jolle ihmisen koko minuus jatkossa rakentuu, ja että lapsuuden traumoista voi jäädä loppuelämän säilyviä haavoja, jos kohta myös vastaavasti hyvät lapsuudenaikaiset kokemukset voivat muodostua peruskallion vahvuisiksi tukipilareiksi, jotka kantavat läpi vaikeidenkin koettelemusten. Ja kyllä, olen sitä mieltä, että perheitä, lapsia ja nuoria tulee tukea ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin, niin yhteiskunnan kuin yksilönkin näkökulmasta. Kaikki mahdollinen syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehtävä työ on varmasti kullanarvoista ja laaja-alaista pitkäkestoista hedelmää kantavaa, kuin rahaa pankkiin.

Mutta se minua korpeaa, että vanhemmat - erityisesti äidit - ovat nykyään niin totaalisen suojatonta julkista riistaa. Sillä sekunnilla, kun ne kaksi viivaa raskaustestiin ilmaantuvat, äiti luovuttaa mahdollisuutensa itse tietää parhaiten yhtään mitään itseensä ja lapseensa liittyvää.

Se alkaa jo raskausaikana. Vauvamahaa saa vapaasti kommentoida - onpa se iso/pieni/leveä/koholla, kyllä varmasti odotat kaksosia, eihän raskautesi mitenkään voi olla jo niin pitkällä kun hädin tuskin mitään näkyy jne. - ja pitävätpä useat lähes ventovieraatkin itsestäänselvänä oikeutenaan myös klähmiä raskaana olevan vyötärönseutua. Puhumattakaan siitä, saako raskaana oleva syödä makeanveden kaloja, ottaa pikkusiemausta kuohuviiniä tai värjäyttää tukkaansa. Ne kuuluisat kaikki muut sen kyllä tietävät, äitiparan on viisainta jättää ne omat aivot suosiolla narikkaan heti raskauden alkumetreillä.

Ja annas olla kun lapsi syntyy. Joka puolelta löytyy varmaa tietoa ja ehdottomia totuuksia siitä, miksi se ei nuku öisin, miksi se puklaa, pitäisikö sen syödä tuttia, käyttääkö kertakäyttövaippoja, kestovaippoja vaiko pitää vaipattomana jne. Ja se kaikkein pyhin lehmä on imetys. Imetysmyönteisyys on tietenkin hyvä asia - tuskin kukaan väittää, että oman äidin maito lapselle pahasta olisi, ellei äiti sitten käytä jotain lapsen terveydelle haitallisia lääkkeitä tai muita aineita - mutta kun nykyään voi monissa tapauksissa pikemminkin puhua imetyspainostuksesta. Kaikki äidit eivät vain kertakaikkiaan fyysisesti pysty imettämään, vaikka kuinka haluaisivat, ja siinä totaalisessa elämänmyllerryksessä, hormonimyrskyn silmässä, hyvää tarkoittavat "kannustavat" puheet imetyksen ehdottomasta välttämättömyydestä voivat osua aika kipeästi vyön alle. Mitä sitä oikeastaan enää vaivautumaan, turha vissiin yrittää enää mitään sen lapsen kasvatuksen hyväksi tehdä, kun peli on menetetty jo siinä vaiheessa, kun se ensimmäinen Tutteli-purkki korkattiin?

Ja sitten päästään siihen seuraavaan ikuisuuskysymykseen. Jos lapsi ennen esikouluikää, herrajjumala sentään, mahdollisesti jo alle kolmivuotiaana, menee kodin ulkopuolelle päivähoitoon, hänestä kasvaa onneton liukuhihnatuote, sosiopaatti, joka riittäviä henkilökohtaisia kiintymyksenosoituksia kokemattomana ei kykene niitä koskaan myöskään itse osoittamaan. Toisaalta taas kotona hoidetut lapset kehittyvät huomionkipeiksi, piloille hemmotelluiksi pikku prinsessoiksi ja prinsseiksi, itsekeskeisiksi sosiopaateiksi, jotka eivät koskaan opi ottamaan muita huomioon. Niin tai näin, mettään mennään kuitenkin. Kun ei se kamala hirviöäiti ole ymmärtänyt ottaa niiden kaikkien muiden ehdottomiin totuuksiin perustuvista neuvoista vaarin.

Esimerkkejä riittäisi palstametreittäin: liian tiukat rutiinit vs. kuriton, rajaton boheemius; liikaa harrastuksia vs. epäsosiaalinen eristäytyminen; liikaa leluja vs. virikkeiden puute... Ääripäitä, keskiteitä, mielipidekysymyksiä, luonnekysymyksiä, resurssikysymyksiä.

Nyt te tietysti odotatte, että minä pohjattomassa viisaudessani kertoisin, miten niiden asioiden oikeasti kuuluu olla ja mennä? Juuei harmainta aavistustakaan! Sitä minä vain haluaisin ihan pienellä hennolla äänellä täältä syyllistämisen ja syyllistymisen risukasani uumenista piipittää, että eikö tosiaan voisi olla edes ihan hiuksenhieno mahdollisuus, että onnelliseen, tasapainoiseen aikuisuuteen johtaisi useampikin kuin yksi Ainoa ja Oikea tie..? Tiedä häntä, aika näyttänee.

Peeäs. Minua muuten on kuulemma imetetty sen ajan hengen näkökulmasta tosi pitkään, ja olen ollut kotihoidossa aina esikouluikään asti. Silti - vaiko juuri sen takia - olen aika herttaisen sekaisin päästäni.. No onneksi ei ainakaan peiliin tarvitse vilkaista, eihän? Äitiä on hyvä syyttää, varsinkin nyt kun häntä ei enää edes ole. Tottahan toki.