maanantai 29. syyskuuta 2008

Päivän kauempana

Joka päivä sitä on päivän vanhempi kuin edellispäivänä, vuoden vanhempi kuin vuosi sitten; aina tiettynä päivänä vuodesta vain matkamittariin kilahtaa uusi luku. Minun osaltani tuo päivä oli ja meni taas kerran. Olen jo siinä iässä, ettei vanheneminen ole mikään juhlistamisen arvoinen asia, joten varsinainen merkkipäivä saikin olla ja mennä sen suuremmin viettämättä.

Lauantaina kuitenkin bestis kutsui minut luokseen viettämään vanhaa kunnon tyttöjen iltaa. Illastimme kolmen ruokalajin kasvisaterian (paitsi että jälkiruokaa emme sitten jaksaneetkaan lainkaan), siemailimme viiniä ja juttelimme kaiken maailman asioista, Kauhajoen tragediasta metsästyksen ja riistanhoidon kautta Sara Paliniin. Niin antoisia kuin väittelytkin parhaimmillaan ovat, oli kyllä kertakaikkiaan ihanaa pitkästä aikaa keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka jakaa mielipiteeni ja arvomaailmani lähes tyystin, jatkaa lauseeni juuri samoin sanoin kuin olisi itsekin jatkanut, ottaa verenpainepiikkejä samoista syistä... Kyllä siinä ihmisen sielu lepäsi. Bestis on myös juuri aloittanut saksofonin soiton opinnot, ja hän soitti minulle uudella pillillään Paljon onnea vaan. Ei sen parempaa lahjaa voisi kuvitellakaan! Ja sitten me lauloimme, lauloimme ja vielä vähän lauloimme, aivan kuin teinivuosina konsanaan, niin paljon kuin sielu sietää (eli todnäk huomattavasti enemmän kuin naapurien korvat olisivat sietäneet).

Kaiken kaikkiaan ilta oli mitä onnistunein. Seuraavana aamuna miäs ja poika lähtivät heti herättyään anoppilaan kalastamaan, joten minä sain parannella päänsärkyäni kaikessa rauhassa. Otinkin ylhäisestä yksinäisyydestäni kaiken irti: vanuin sängyssä puolillepäivin (en oikeasti muista, koska viimeksi olisin tehnyt niin - joskus kauan ennen lapsen syntymää!!!), mutustelin aamiaista ja jälkiruoaksi vähän synttäripäivältä jäänyttä unelmatorttua, kävin saunassa, katselin televisiota, lueskelin kirjaa... Täydellistä luksusta!

Joo olen minäkin loistava äiti ja vaimo - paras lahja, mitä perheeni voi minulle antaa, on lähteä päiväksi pois... (Mutta minun vikanihan se olisi joka tapauksessa, jos lapseni jotain kummallista joskus tekisi, joten yhtä hyvin kai voin kerran viidessä vuodessa vähän repäistä ja nauttia elämästäni ihan omilla ehdoillani?)

Mutta aikansa kutakin, tänään jatkui taas normaali arki yliopistopäivän merkeissä. Tunnin alussa opiskelijat usein puhua pälpättävät omiaan, ja olen huomannut, että näppärin tapa saada heidän huomionsa keskitettyä varsinaiseen opetettavaan aiheeseen on mennä hetkeksi mukaan siihen keskusteluun ja jatkaa siitä sitten kuin puolihuomaamatta itse asiaan. Tänään saatiin aikaiseksi seuraava, loppukevennykseksi passaava dialogi:

Ääni eturivistä: "Näinköhän se Maija tulee tänään tunnille lainkaan, se oli lauantaina kyllä aika niitit!"
Minä: "Kuulkaa kyllä nyt tuossa iässä pitää maanantaina tunnille kyetä, jos on lauantaina viihteellä ollut - olenhan minäkin sentään täällä, vaikka vaikka olin myös viikonloppuna vähän irrottelemassa..."
Ääni takarivistä: "Ai jaa, missä sää olit? Tai niin, sää käyt varmaan vain sellaisissa paikoissa, joissa on TOSI korkea ikäraja..."

Jepujee, tänks. Lasten suustahan ne totuudet...

1 kommentti:

Juliet kirjoitti...

Onnittelut! Myöhässä, mutta.