tiistai 23. syyskuuta 2008

Kovemmat kädet

Laulunsanojen kirjaaminen nettiin on edelleen tekijänoikeuslain vastaista, mutta tuon otsikossa siteeraamani PMMP:n laulun sanat ja sanoma ovat pyörineet varmaan monen muunkin kuin minun päässäni koko tämän päivän.

Ainakin yhdeksän äidin menettämisen pelko kävi toteen tänä päivänä. Tänä uskomattoman kauniina syyspäivänä, kun aurinko on lämmittänyt ja kullannut ruskan värit huikeaan hehkuun.

Kuka voi tehdä äidin pikkuiselle pahaa?

Se tekijäkin oli jonkun äidin pikkuinen.

Jokelasta ei ole vielä vuottakaan, Keravan tapahtumista vielä vähemmän aikaa.

Tapahtuuko tällaista nykyään enemmän kuin ennen? Vaikuttaako siihen se, että tänä informaatioteknologian aikana myös väkivallan ihannoitsijoiden on entistä helpompi verkottua, jakaa ajatuksia, lietsoa niitä entisestään, saada tietoa kiinnostuksensa aiheesta? Tukevatko ja innostavatko tiedotusvälineet häikäilemättömän innokkaalla uutisoinnillaan tietynkaltaisia ihmisiä? Olisiko tapahtumista vaikeneminen väärin uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan?

Kuka on syyllinen, joku kasvoton ihminen. Kuka se meistä on ja kenen käsi on tahraton?

Tämänkaltaisia tekoja tehdään harvoin hetken mielijohteesta. Ajatukset alkavat itää ja kehittyä pikku hiljaa. Tänä kehkeytymisaikana niihin ehtisi vielä puuttua - jos tilanteen huomaisi, näkisi, tajuaisi, ottaisi tarpeeksi vakavasti. Vai olisiko se mahdollista? Voisiko tällaiset tapahtumat estää entistä tarkemmalla nettisensuurilla, tehokkaammalla mielenterveyshoidolla, tiukemmilla turvatoimilla?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

Väkivalta on täällä, myös meidän lintukodossamme. Se on väistämätön tosiasia. Suljenko lapseni pankkiholviin, pidänkö hänet kotiopetuksessa ehkä viisikymppiseksi asti? Kaikkea ei voi pelätä, mitä tahansa voi tapahtua kelle tahansa, koska tahansa, missä tahansa, jos on tarpeeksi paska mäihä. Elämää täytyy vain elää eteenpäin ja toivoa.

Itse asiassa meidän perhettämme on paljon konkreettisemmin koskettanut toinen tämän päivän uutinen: Ärräkoirien takaisinveto. Meilläkin on niitä kaksi, ja toinen niistä on muodostunut pojalle kaikkein rakkaimmaksi pehmoleluksi, jonka vieressä nukutaan joka yö ja joka otetaan mukaan kaikille suurille matkoillekin. Onneksi juuri tämä Salama-koira ei ole vaarallinen, mutta sen kaveri, Kirppu-basset, täytyy palauttaa. Kirppu on viettänyt aikansa lähes tyystin hyllyssä muiden harvemmin käytettävien pehmojen seurassa, mutta siitäkin kertominen kirvotti vilpittömän surun kyyneleet pojan silmiin. Huomasin olevani hyvin kiitollinen, ettei minun tarvinnut edes yrittää kertoa Salaman menettämisestä.

There by the grace of God go I.

4 kommenttia:

Tanja A kirjoitti...

Ensimmäiseen asiaan en edes halua kommentoida.
Koirat puhuttivat meitäkin. Meillä on niitä kolme. Yksi dalmis lelulaatikon pohjalla sai jäädä, mutta molempien suosikit pitää palauttaa. Esikoisella on sängyssään ollut yksi ja tämä siis poistui eilen sieltä heti. Ei tullut kamalaa reaktiota, mutta olisi voinut tulla. Anoppilassa on nuo kaikki, joten puolet lähtee sieltäkin heti viikonloppuna, kun mennään sinne.

Loviisa kirjoitti...

Kiitos sivistämisestä toisaalla. Mikä niissä koirissa oikein on? Olenkohan mä elänyt jotenkin puoliksi uutispimennossa taas...

Careliana kirjoitti...

Loviisalle ja muillekin koira-asiaa ihmetelleille tiedoksi, että tästä on siinä asiassa kyse: http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id102345.html

Loviisa kirjoitti...

Okei, kiitokset :) Uutispimento mikä uutispimento...