Ystävätär pyysi viettämään ostospäivää. Laskin nopeasti viikonlopulle budjetoimani työmäärän (turhan paljon, taas kerran) ja kysäisin miähen suunnitelmista - ja lupauduin mukaan. Lounaan jälkeen suuntasimme siis Ideaparkiin.
Ystävättären oli määrä ostaa olohuoneen lamppu, ja minä ajattelin hankkia tuparilahjan kavereille (niin, juuri teille ;-) ensi viikonlopun juhliin. Huonekalu- ja sisustustarvikeliikkeisiin siis. Paitsi että ihan ensin herkuttelemaan siihen ihanaan italialaiseen jäätelökahvilaan, joohan. Joo. Jaa mutta kappas, matkan varrelle osui hyvä alusasukauppa, mistä muistimmekin molemmat olevamme uusien rintaliivien tarpeessa. Rätväämään, sovittamaan, ostamaan. (Päätin muuten kerrankin kokeilla yleistä neuvoa: jos rintaliivien olkaimet tuppaavat useasti valahdella alas, voi se johtua siitä, että liivit ovat väärää kokoa, ja kannattaa kokeilla rinnakkaiskokoa eli pienempää ympärysmittaa ja suurempaa kuppia - ja herttinen sentään, paikkansahan se pitää, minähän olen D-kupin naisia!!!)
Sitten kahville ja jäätelölle. Ja sitten niihin sisustuskauppoihin. Paitsi että kun se kahvila sijaitsee Catwalkin perällä niin ihan pakkohan siinä matkalla oli pysähtyä yhteen vaatekauppaan. Ja hitto vieköön, vakosammarit! Sellaisia olen etsinyt vuosikausia, sovittanut lukuisia ja pettynyt yhtä monta kertaa. Uskaltauduin siis sovittamaan niitä ihania harmaita mutta melkoisen törkyhintaisia pöksyjä aika varmana siitä, etteivät nekään oikeanlaisilta päälläni näyttäisi. Mutta kappas, näyttivätpäs! Pakko ne oli mukaan ottaa. Piip piip, kyllähän pankkikortit varmasti tykkää siitä että niitä käyttää...
Hupsistakeikkaa. Yli tunti shoppailua takana, aika monta nyssykkää kainalossa mutta asiaan ei oltu vielä päästy. Siis niihin huonekalukauppoihin. Ystävätär hipelöitsi muutamaa lamppua ja otti valokuvia kotona näytettäväksi. Pyörähdimme myös muutamassa sisustus- ja lahjatavarakaupassa, mutta silmiin ei sattunut mitään, mikä olisi edes kuiskinut tuparilahjottavien nimeä. Sitten tulikin mieleen, että sukkiahan onkin pitänyt ostaa, ja perus-T-paitoja ei ole koskaan tarpeeksi. Pari vaatekauppaa lisää, pari nyssäkkää lisää.
Ystävättären mies soitti, pyysi tuomaan maitoa. Vilkaisimme kelloa. Hupsistakeikkaa, kaupathan menevät kohta kiinni! Juoksimme hiki päässä toiseen päähän ostoskompleksia, ystävätär singahti ruokakauppaan ja minä pistäydyin sillä välin juustomyymälässä ja Alkossa hankkimassa tarpeita juhlavaan iltaan miähen kanssa (juhlistimme sitä, että torstaina vihdoinkin tyrkkäsin postiin allekirjoituksellani varustetun lopputilityksen äidin kuolinpesästä - se olis niinku siinä ny!).
Hupsistakeikkaa. Nelisen tuntia shoppailua, saalista jos jonkinlaista - joskaan ei yhtään lamppua eikä tuparilahjaa. Eikä muuten sitä maitoakaan. Mutta iloista mieltä kyllä senkin edestä!
Minkähän paidan pukisinkaan huomenna uusien housujeni kanssa yliopistolle..?
PS. Eikä tarvitse hätääntyä, tupari-isäntäiseni, en minä kuitenkaan tyhjin käsin aio tulla. ;-)
1 kommentti:
Hee, kuulostaa tutulta. Parhaisiin tuloksiin päästään yleensä kylläkin siten, että ei olla aikeissa alun perinkään ostaa yhtään mitään. Niinä kertoina mulla ainakin pankkikortti savuttaa ja joudun melkein vuokraamaan kuorma-auton saadakseni tavarat kotiin.
Ja hei, ketään ei oo kutsuttu minkään lahjojen takia. Parasta on, jos tulet(te) paikalle, ettäs tiedätte!
Lähetä kommentti