Ei paha

Ei pöllömpi viikko.

Lauantaisissa tupareissa oli huippuhauskaa. Kännissä olin kuin käkikello, enkä vaivaudu edes häpeämään. Vielä näinkin kypsässä iässä olen järkähtämättä sitä mieltä, että humalahakuiselle remeltämisellekin on aikansa ja paikkansa. Kukapa olisi uskonut.

Sunnuntaista asti olen ollut tupakoimatta. Armoton krapula kieltämättä auttoi oivasti alkuun, ja onpa arjessakin savuton linja pitänyt. Eikä ole tehnyt ihan kamalan kipeääkään. Tosin tässä lajissahan minä olenkin jo melkoinen konkari, ties miten monta kertaa olenkaan lopettanut, ja aina se on sujunut ihan ongelmitta - se hankala paikka on se ettei aloita uudestaan...

Viikolla löimme lukkoon myös autonvaihdon. Se on se tavallinen tarina: hyvin palvellut, sinänsä ihan moitteeton peltilehmä saa väistyä nuoremman tieltä. Ihan vain siksi, että uusi auto on aina uusi auto.

Viikon päätteeksi ehdimme myös täyttää kansalaisvelvoitteemme, ennakkoon tällä(kin) kertaa, koska varsinaisena vaalipäivänä emme ole oikeiden uurnien äärellä. Minä löysin oikean numeron lippuun raapustettavaksi ensiyrittämällä vaalikoneen avulla: vastaan tuli ehdokas, jonka vastaukset ja kommentit saivat minut hieraisemaan silmiäni ja käymään pikaisesti pöydälläni lojuvista papereista päällimmäiset läpi ihan vain varmistaakseni, etten ole huomaamattani itse lähtenyt ehdolle! Onnea hänelle vaalitaistoon, tottahan kansakunnan kattorakenteisiin kaivataankin juuri minun kaltaisiani ihmisiä (sarkastisia, vittuiluun taipuvaisia humalahakuisia lihansyöjiä, joilla on jatkuvia vaikeuksia pitää pyhät päätöksensä ja jotka kääntävät iloisesti virnistäen takkiaan esim. ympäristöarvojen suhteen, kun tilaisuus elitistiseen snobbailuun avautuu jne...)

Tai jotain.