tiistai 18. marraskuuta 2008

Kameleonteista ja nautinnoista

Jemeninkameleontti vaihtaa väriään mielialan ja lämpötilan mukaan. Ja se stressaantuu ennen kaikkea kahdesta asiasta: toisen yksilön läsnäolosta ja liian matalalle joutumisesta. Ja sitten kuitenkin sukua jatkaakseen täytyy tietysti kestää juuri näitä suurimpia kauhistuksen aiheita. Ei ole helppoa olla jemeninkameleontti.

Minä en selvästikään ole jemeninkameleontti - olen aina yhtä kelmeänkalpea, ja voisin hyvillä mielin nukkua vaikka lattialla lajitoverin kainaloon käpertyneenä. Mutta näköjään minäkin stressaan itseni ihan sekopäiseksi juuri sellaisista asioista, joista erityisesti pidän. Kutsun ystäviä kylään, höösään useamman ruokalajin illallista, katan pöytää, makustelen sopivia viinejä, nautin suunnattomasti hyvästä seurasta. Ja sitten palkitsen itseni tästä kaikesta unettomalla yöllä ja hysteerisen ahdistuneella päivällä. Tai useammalla.

Nautin minä sentään jostain muustakin kuin illallisjuhlista. Kuten esimerkiksi työstäni. Epäilen, että olen aika vahvoilla kilpailussa Vuoden kummajaismaisin yliopistonopetäti -palkinnosta (tai jos moista palkintoa ei muka ole olemassakaan, se ehkä perustetaan ihan vain minun kunniakseni). Maanantaisellakin tunnilla kävimme ensin syvällistä keskustelua sanojen kusipää ja mulkku vivahde-eroista, ja sen jälkeen luin lapsille Muumi-kirjaa ääneen. Varmasti oli kokonaisvaltaisesti opettavaista jälleen kerran.

Talvestakin minä nauttisin (jälleen yksi piirre, joka erottaa minut jemeninkameleontista, uskoisin). Ainakin muistelisin nauttivani. Siitä on jo aika kauan, kun on viimeksi ollut kunnon talvi. Tänään lupailivat, meteorologit, että saatettaisiin iltasella saada oikein jotain valkoista taivaalta, mutta kyllä tuo erehdyttävästi silkalta vedeltä näyttää mitä sieltä lykkää. Mutta me olemme lapsen kanssa päättäneet laulaa lumilaulua (Valkeata joulua) sinnikkäästi joka ilta siihen asti, että sitä lunta saadaan. Onhan toi aika kova vastus, universumi ilmastonmuutoksineen, mutta ei me ihan helpolla luovuteta. Lapsen usko ja toivo kaikkeen hyvään ja ihanaan on niin kertakaikkisen vilpitöntä ja vankkumatonta! Miksi oi miksi ei aikuisena enää pysty samaan?

Haist ite universumi.

2 kommenttia:

sten kirjoitti...

enpä ole minäkään jemeninkameleontti, en tosiaan. ja kyllä, minäkin tykkään möyriä matolla lajitoverini kainalossa. mutta hei, ehkä me kuulutaankin absurdistaninkameleonttien jaloon haaraan?

Careliana kirjoitti...

Absurdistaninkameleontti!!! ;-DDD Joo, ollaan sellasia!