Ilmoitin lapsen muskariin. Sain kuningasajatuksen, että voisin yrittää järjestää itselleni samassa paikassa vaikka laulu- tai soittotunteja samaan aikaan, niin ei tarvitsisi tyhjän panttina haahuilla siellä toisella puolen kaupunkia, josta ei muskaritunnin aikana mihinkään järkevään paikkaan kuitenkaan ehdi.
Liityin jumppasalin jäseneksi. Hassua, nykyään ei voi enää vain kävellä jumppasalille sisään ja ilmoittaa haluavansa jumpata - pitäisi ensin varata aika tutustumiskäynnille ja asiakasneuvojan pakeille ja tiesmitävielä. No minä kuitenkin vain vanhanaikaisesti kauppareissulla marssin sinne jumppasalille ja ilmoitin haluavani jumpata, ja onnekseni asiakasneuvoja sattui olemaan joutilaana, joten liittyminen järjestyi kuin järjestyikin ihan sillä lailla ex tempore, tosin lukemattomien lomakkeiden täyttämisen ja sormenjälkien ottamisen (!!!) jälkeen. Sainpa liittymislahjaksi risteilylahjakortinkin, joka on kuitenkin voimassa niin lyhyen aikaa, ettei minulla itselläni ole mitään mahdollisuuksia käyttää sitä - jos joku (tutuista) lukijoista sattuisi olemaan kiinnostunut, saapi kysellä lisätietoja, diilaan kernaasti sen eteenpäin ihan maksutta!
Tänä viikonloppuna olen kokkaillut erityisen herkullisia ruokia (enchilladoja ja wokkia), enkä melkein yhtään räytynyt hallitsemattomien himojen kourissa, vaikka jätimmekin kiltisti kaikki ylimääräiset herkut kaupan hyllyihin. Olen pessyt kolme koneellista pyykkiä (enempää ei mahdu kuivumaan) ja järjestellyt pojan sekä pieneksi jääneet että toistaiseksi vielä liian suuret vaatteet omiin laatikoihinsa ja pussukoihinsa kokojärjestykseen. Olen saanut kuningasajatuksen kokonaisesta lasten tarinasarjasta (tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta lauantaiaamuna vain heräsin hyväntuulisena hieman ennen kellonsoittoa ja tajusin, että päässäni on vaikka millä mitalla ihan valmista juttua laiskasta lohikäärmeestä nimeltä Leopold - vielä kun ehtisi kirjoittaa sen kaiken ylös!). Töihin sen sijaan en ole kajonnut, vaikka melkein on tehnyt mieli, kun olisi yksi projekti niin mukavasti sillä hilkulla valmistua rutkasti etuajassa; mutta on se rutkasti etuajassa vielä maanantainakin, ja sekä minä että perheeni paljon onnellisempia, kun pidän viikonloput oikeasti vapaina.
Olen tehnyt hieman tavallista pidempiä kävelylenkkejä koiran kanssa. Tänään olin pojan kanssa pulkkamäessä niin pitkään kuin pystyin, ennen kuin reiteni jäätyivät kalikoiksi (minulla ON toppahousut, miksi ihmeessä lähdin talven kylmimpänä päivänä farkuissa ulkoilemaan?!?). Ja - tadaa, kirsikkana kakun päällä - tänä iltana otin ja menin body pumpiin! Ja palatessani sain kuin sainkin Upouuden Automme ähellettyä postimerkin kokoiseen parkkiruutuumme. Ja pyhästi vannoin, että jatkossa pidän entistäkin tiukemmin kiinni ympäristöystävällisen elämän periaatteistani enkä ihan pienestä syystä kyllä lähde sillä lotjalla suhaamaan yhtään mihinkään (paitsi jos on tarjolla pysäköintipalvelu).
Olen rättipoikki. Enää n. 361 päivää jäljellä tätä vuotta - mutta tätä lupauselämää tietysti hamaan tuomiopäivään asti... ägägääääh.
1 kommentti:
Eh... Hengästyttää. Onneksi mä en mennyt tekemään mitään lupauksia, kun en niitä kuitenkaan saisi aikaiseksi pitää. Eli siis saatoitkin ehkä rivien väleistä lukea, että olen vähän (paljon) kateellinen moisesta tarmonpuuskasta.
Lähetä kommentti