Taidonnäytteitä

Minullahan toki on lukuisia erityistaitoja ja ainutlaatuisia ominaisuuksia. Yksi niistä on suorastaan häkellyttävän täydellinen suuntavaiston puute ja ilmiömäinen kyky eksyä vaikka suoralla tiellä.

Kas näin se käy.

Pojalla on hammaslääkäri, eri paikassa kuin ennen. Otan osoitteen muistiin ja katson etukäteen nettikartasta, missä vastaanotto sijaitsee. Totean sen olevan niin lähellä päiväkotia ja lisäksi vielä jalankululle pyhitetyllä alueella, että kannattaa jättää auto päiväkodille ja kävellä pojan kanssa siitä.

Noin puoli tuntia ennen määräaikaa noudan pojan päiväkodista. Tuumin, että taidan jättää hieman turhan pitkälti varoaikaa moisen, ihan lyhyen matkan taittamiseen, mutta aina parempi olla etuajassa kuin myöhässä. Minä inhoan myöhästelyä enkä itse ole ikinä myöhässä. Oikeasti, en ikinä. Kysäisen vielä tarhansedältä, että eikös se siellä koulun liepeillä ole se hammashoitola. Juu siellähän se, sisäänkäynti vain on siellä niinku toisella puolella... Joojoo, rekisteröin lähinnä sen "siellähän se" -osuuden ja lähden pojan kanssa taapertamaan kohti määränpäätä.

Siis koulun toisella puolella, niinhän se oli. Oikaistaas tuosta koulun pihan poikki. Jaa mutta eihän siitä pääsekään läpi, tuo kouluhan on valtava kolossi, sisäänkäyntejäkin näköjään puoleenväliin aakkosia! Kierrämme koulun ja jatkamme matkaa. Jossain täällä sen pitäisi olla, se oli siis numero 9... Löydän numerot 8, 10, 12 ja 14, mutta en onnistu hahmottamaan, mikä loppujen lopuksi onkaan se väylä, jonka toisella puolella ne parittomat numerot olisivat. Kiertelemme, haahuilemme, aikaa kuluu. Alkaa olla jo kiire.

Vihdoin näemme nuorehkon tytön, joka rämpii kaseikossa söpön pikku mopsin kanssa. Kysymme häneltä neuvoa ja hän tietääkin paikan tarkalleen: se on siellä koululla, tuonne oikealle päin vain menette! Kiittelemme vuolaasti avusta ja piiperrämme takaisin koululle, minä hampaideni välistä sihisten, että hemmetinkö takia siihen osoitteen yhteyteen ei ole voitu merkitä että se on siellä koululla, vaan sen sijaan on pantu katuosoite ja talonnumero, jota siinä samperin koulurakennuksessa ei takuulla ole näkyvillä, ainakaan minä en missään nähnyt kun äsken sen kiersimme...

Siis koululla. Ja A-rappu. Olemme jo reilut viisi minuuttia myöhässä, voi että korpeaa. Olisiko se tuo ovi, tähän suuntaan se tyttö viittilöi... No ei, tämähän on N-rappu, voi elämä. Ja eiku taas kiertämään koulua. Ja meikäläisen taidoilla tietenkin tasan väärään suuntaan, niin että tulemme jälleen kerran kiertäneeksi koko halavatun kolossin - vain huomataksemme, että se A-rappu on sitten just siinä N-rapun vieressä. Ja me lopulta vartin myöhässä.

Matkaa päiväkodilta hammashoitolaan oli loppujen lopuksi satakunta metriä. Me käytimme siihen kolmisen varttia. Onneksi hoitaja pystyi ottamaan pojan vielä vastaan, kurkkasi suuhun että ei ole reikiä mutta hammaskiven enteitä jo on, eli huolellisemmin pitää jatkossa harjata. Eikä se purentakaan ihan täydellinen ole, sitäkin täytyy tarkkailla, että tarvitaanko jossain vaiheessa raudat. Poika antoi kiltisti syynätä purukalustoaan ja sai siitä hyvästä uuden hammasharjan, pienen tahnaputkilon, xylitol-purkan ja tarran - ei huono saalis viiden minuutin toimenpiteistä! (Ja kolmen vartin päättömästä haahuilusta pitkin lähiötä tomppeliäidin perässä.)

Fluoritahnaakin hammashoitaja olisi laittanut, mutta kieltäydyimme siitä, koska ruoka-aika oli jo mennyt ja meillä oli nälkä. Kävimme oikein kiinalaisessa ravintolassa lounaalla, ja samalla reissulla noudimme myös isukin syntymäpäivälahjan postista ja ruokatarpeita marketista. Siitä eteenpäinkin meillä on ollut oikein mukava päivä kaksisteen, olemme ulkoilleet, leikkineet autoilla ja veneillä sekä askarrelleet. Teimme isukin lahjasta hienon paketin: maalasimme sen ruskean pahvisen postipaketin päälle vesiväreillä tekstin "ONNEA ISI!" - kuinka ekologista, ei tarvittu sen enempää lahjapaperia kuin erillistä korttiakaan!

Tänään tunnen olleeni Hyvä Äiti. Hienoisista suunnistustaidon puutteista huolimatta.