perjantai 30. tammikuuta 2009

Unelmia ja työtaisteluita

Mehän olemme jo lähes vuosi sitten varanneet ihanan loman ihanaan kohteeseen, joka tarjoaa kaikki mahdollisuudet todelliseen unelmalomaan. Kohde on juuri meille niin ihanteellinen, että jopa minä hyppäsin tavanomaisen vastaanhangoitteluvaiheeni ohi ja olin reissusta aivan innoissani heti varausvaiheessa.

Mutta sitten sairastuin niihin kaiken maailman fyysisiin ja henkisiin vaivoihini ja kadotin tulevaisuudenuskoni (psykologin mukaan se onkin hyvin tyypillinen oire masennukselle). En vain mitenkään jaksanut uskoa, että ikinä pääsisin tuolle unelmamatkalleni. Pahimmillani olin jo aivan varma, etten edes eläisi enää matkan ajankohtana (niin, siltä varalta ettei asia ole täältä blogista välttämättä käynyt täysin ilmi, niin todettakoon nyt vielä että minä tosiaan olen käynyt aika syvissä vesissä!), sitten alkoi näyttää siltä, että vähintäänkin se leikkaus vääjäämättä sotkisi suunnitelmat. Lomasta muodostui mielessäni jo jonkinlainen virstanpylväs: jos sinne pääsen, se on merkki siitä, että olen selvinnyt ja selviän, pahimmat pelkoni ovat olleet turhia, joten ehkä muutenkin voin uskaltaa jo hieman uskoa ja luottaa tulevaisuuteen.

Pikkuhiljaa sitten alkoikin taivas selkiintyä ja aurinko edes hetkittäin pilkahdella minunkin risukasaani. Matka on hivuttautunut päivä päivältä lähemmäs, ja aina vain minä olen tolpillani. Sain leikkausajankin sumplittua ja aloin jo pieni hymynkare suupielessä suunnitella matkagarderobia. Varasimme liput jääkiekkopeliin - pääsen vielä kerran näkemään livenä suurimman jääkiekkoidolini, tuon supersankarin, jonka kuva koristi jo ankean pietarilaisen opiskelija-asuntolasolumme seinää historiallisena MM-vuonna 1995! - sekä vuokra-auton. Pohdiskelimme, mitä lukuisista upeista luonto- ja kulttuurikohteista mahduttaisimmekaan matkaohjelmaamme. Varasimme huoneen lentokenttähotellista, koska lento lähtee aamunkoitteessa ja puolen vuorokauden matka-aika lienee riittävän uuvuttava ilman yöllistä lentokenttäsiirtymääkin. Matkafiilis alkoi jo itää minussakin, ja miäs odottaa loppumattomien työkiireidensä kurimuksessa lomaa kuin kuuta nousevaa.

Ja sitten.

"Finnairin lentäjien uhkaama viiden päivän lakko siirtyy kahdella viikolla. (- -) Mahdolliset lakkopäivät ovat 27. helmikuuta sekä 2., 4. ja 6. maaliskuuta. Lakko koskisi kaikkia Helsinki-Vantaan lentokentältä noina päivinä lähteviä lentoja." (lähde)

Arvatkaapas minä päivänä meillä olisi lähtö? No voin kertoa, että ei 1. eikä 3. maaliskuuta...

Alun perinhän lakon piti alkaa jo aikaisemmin, mutta sitä siis siirrettiin. Ja miksi? Koska se uhkasi alun perin häiritä pahoin eteläisen Suomen talvilomia. Niin, nythän se osuu pohjoisemman Suomen talvilomaviikolle, mutta mitäs siitä sitten niinkö? Ettei vain olisi mahdollisen lakon osapuolissa pääkaupunkiseudulla asuvia perheitä, joilla on laskettelu- ja aurinkolomat varattuina..?

Joo pitää ymmärtää. Tässä on kyse suurista linjoista, jotka ylittävät tällaisen tavallisen tallaajan taloustietämyksen korkealta ja kovaa. Ja ainahan kaikesta jollekulle harmia koituu. No pain no gain. Mehän toki olemme vapaita lähtemään matkaan milloin vain, kaksi aikuista keskenään, ei tarvitse edes koulujen loma-aikoja kytätä, sehän on pelkkä järjestelykysymys. Kyllä minä kovasti yritän ymmärtää, että hyvällä asialla varmasti ovat lakkoilijat, tärkeää ja ansaittua etua peräämässä.

Mutta minä pieni yksittäinen kansalainen olen silti henkilökohtaisesti aika herttaisen vittuuntunut, jos pitkään ja hartaasti odotettu unelmalomani peruuntuu!

1 kommentti:

Loviisa kirjoitti...

Kuten jo aiemmin tänään sanoin, ihan per***stä tuo tuommoinen, jos ei edes (ainakaan kaikkia) rahojaan voi takaisin saada. Hmpf! Toivottavasti lakkoa ei nyt kuitenkaan tule ollenkaan, niin pääsette turvallisesti matkaan ja rentoutumaan.