Jokaisella on omat perinteensä, tiedostetut ja tiedostamattomat, ja varsinkin jouluun liittyy hyvin vahvoja näkemyksiä, muistoja ja mielikuvia siitä, kuinka kaiken "kuuluu" ja "täytyy" olla, jotta joulu olisi juuri oikeanlainen. Minun mielestäni perinteistä ei kuulu pitää kynsin hampain kiinni vain tavan ja perinteen vuoksi, vaan kannattaa kokeilla ja kuulostella - tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Joulu kuitenkin on, ainakin minulle, yksi vuoden suurimpia kohokohtia, ihana pysähtyminen ja laskeutuminen valon, lämmön ja lähimmäisenrakkauden pehmeään ja hellään syliin. Kukin viettäköön sitä tavallaan, kunhan vain kukin saisi viettää sitä onnellisena!
Viime vuodet olemme viettäneet joulumme anoppilassa. Miähen perheen joulunviettotavat poikkeavat jonkin verran niistä, joihin olen oman lapsuudenperheeni kanssa tottunut, ja tietenkin kaipaan omia lähisukulaisiani erityisen syvästi juuri jouluisin, mutta toki koen anoppilankin väen perheekseni, rakkaita ovat minulle hekin, omine ominaispiirteineen ja tapoineen. Tämänvuotinen joulu on mennyt hyvin perinteisissä merkeissä - ihanasti. Tähän tapaan:
Jouluaattoaamuna heräilimme miähen kanssa omia aikojamme aitan pehmoisissa vällyissä. Kahlasimme koiran kanssa mahtavan puuterilumen halki taloon, missä poika oli jo aloitellut kuusenkoristelua mutta siirtynyt sittemmin konsolipelin pariin. Ei malttanut pieni mies kovin syvällisesti keskittyä mihinkään, kun ajatus joulupukista väikkyi koko ajan konkreettisempana mielessä.
Aamiaisen jälkeen minä viimeistelin joulukuusen, taustalla soivien radion joululaulujen mukana rallatellen. Sillä välin miäs aurasi järven jäälle luistinradan ja pelasi pojan kanssa lätkää. Kun miähelle tuli kylmä, minä siirryin ulkoiluvuoroon. Kävelin jäätä peittävälle hangelle sydämenkuvan (ja tuiskahdin tömäkästi pyrstölleni hypätessäni kuvion aloituskohtaan - poika sai makeat naurut ja minä jomottavan ahterin, mutta onneksi ei sen kummemmin käynyt), ja sen viereen teimme pojan kanssa vielä lumienkelitkin.
Sisälle palailimme hyvissä ajoin ennen joulurauhan julistusta. Sen kuultuamme nautimme lämmintä glögiä ja pasteijoita. Sitten appivanhemmat lähtivät pojan kanssa rantasaunaan ja me kävimme miähen kanssa hautausmaalla sytyttämässä kynttilät ja toivottamassa hyvää joulua äidilleni, kummitädilleni ja miähen isovanhemmille. Herkistyin haikeisiin kyyneliin asti muistellessani äitiä, joka rakasti joulunviettoa aivan erityisesti. "Sillä oli aina sitä hassua kinkkua", muisteli miäskin - äitivainaa laittoi aina kinkun päälle sinappi-korppujauhohunnun ja koristeli komeuden neilikoilla, ja tämä minun mielestäni maailman perinteisin tapa tehdä joulukinkkua tuntui hyvin eksoottiselta miähestäni, joka on kotonaan tottunut siihen, että kinkkua ei edes tuoda pöytään kokonaisena vaan pelkästään sopivana kerta-annoksena etukäteen vuoltuja siivuja lautasella.
Hautausmaalta palattuamme pääsimme me vuorostamme rantasaunan kosteisiin, vihdantuoksuisiin löylyihin. Sen jälkeen pukeuduimme juhlatamineisiimme ja aloimme valmistella ateriaa. Pöytään katettiin graavilohta, silliä ja muita kaloja, katkarapuja, keitettyjä kananmunia, rosollihyytelöä, punajuurisalaattia (joka on minun bravuurini ja minulle Se Ruoka, jota ilman joulupöytä ei ole täydellinen; tänä vuonna salaattini onnistuikin erityisen täydellisesti), italiansalaattia, paprikaa, kirsikkatomaattia, herneitä, maksapateeta, lihapullia, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa (kaksi ensinmainittua olin minä saanut kunnian valmistaa), keitettyjä perunoita sekä tietenkin kinkkua ja kalkkunaa kastikkeineen (kalkkuna päätyy anoppilan joulupöytään kuin poliitikolle faksi, pyytämättä joskaan ei kaikkien näiden vuosien jälkeen enää yllätyksenä, kun appiukon kalkkunankasvattaja-asiakas joka vuosi hänelle yhden omistaan juhlavasti lahjoittaa). Ruokajuomana nautimme cavaa (koska minä luin joskus lehdestä, että kuohuviini on joulupöydän etikkaisille herkuille itse asiassa paras kumppani eikä suinkaan punaviini, jota sitäkin kyllä tarjolla oli). Kuten arvata saattaa, perinteisen jouluähkyn aikaansaaminen noilla aineksilla ei ollut ongelma!
Ruoan jälkeen poika tälläsi nenänsä ikkunaan ja hihkui tohkeissaan jokaisesta valonvälkähdyksestä, jonka oli maaseudun pimeydessä havaitsevinaan. Ja tulihan se pukki sieltä, todella runsaina pullistelevien lahjasäkkien kanssa. Poika sai sellaisen lahjavuoren, että vanhemmat saivat kyllä totisesti todeta tehneensä tarpeellisen hankinnan ostaessaan tuplasti nykyistä asuntoa isomman talon...
Loppuilta menikin lahjoja ihmetellessä. Pojan käytyä nukkumaan miäs, minä ja lanko istuimme pelailemaan pukin tuomia seurapelejä (Fits-peli osoittautui oikein mukavaksi ja leppoisaksi ajanvietteeksi!) ja tyhjentelemään aterialta jääneitä juomavarantoja (minulla on teknisiä vaikeuksia päästä nousemaan pöydästä, ennen kuin portviinipullo on tyhjä, köh...).
Nyt joulupäivänä olemme viettäneet röhväpäivää, koska ulkona on hyytävän kylmä (lähemmäs 20 astetta pakkasta) ja sisälläkin riittää nyt yllin kyllin kiehtovaa ajanvietettä. Illalla suuntaamme varmaan paikalliseen kuppilaan luikauttamaan pienet karaoket. Ja sitten huomenna taas röhvätään vähän lisää...
Näin on sujunut tämä perinnejoulu. Ensi vuonna voikin sitten moni asia olla toisin, ainakin jos minä saan tahtoni läpi ja saan nämä lähimmäiseni kerättyä Omaan Kotiini! Se olisi ensimmäinen itse laittamani joulu, ja innolla kyllä odotan, mitä kaikkia uusia perinteitä pääsenkään kehittelemään. Mutta tärkeintä ovat silti ihmiset, nuo ihanat ja läheiset ja rakkaat!
Rakkaudentäyteistä joulua - ja ylipäätään elämää - kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti