torstai 21. tammikuuta 2010

Tapettiiiiii

Kävin tapettiostoksilla. Nami!

Tällä kertaa päätin rimpuilla eroon konservatiivisuudestani ja tehdä rohkeita valintoja. Niinpä valitsin esim. tätä:



Kuva on peräisin RTV:n sivuilta, ja siltä varalta että ruutu hieman vääristää sävyjä, voin vielä täsmentää, että ihan-ihan vaaleanharmaasta on kyse. Huisaa mutta omaperäistä vai mitä!

Ei vaan, harmaa tapetti on tarkoitettu meidän vanhempien makuuhuoneeseen täydentämään siellä kahdelle seinälle jätettävää nykyistä tapettia, joka on minusta aika magee, tällainen:






Siis ihan musta. (Ja suorassa - huomaan, että minun olisi syytä joko opetella valokuvaamaan tai hankkia perspektiivinkorjain...)

Pojan huoneen tapetit jätämme ennalleen, samoin kuin keittiön ja olohuoneen, mutta työhuoneen sekä sen kuuluisan kirjasto-pelihuoneen lookia uudistamme. Työhuoneessa sävynvalintaan vaikutti kaapisto, jonka ovet ovat jonkinlaista beigeä, capuccinoksi sitä sävyä ehkä voitaisiin kutsua. Alun perin kaavailemani raikas valko-kelta-vihreä väritys ei siis käynytkään päinsä - mutta löysin lopulta, pitkän pähkäilemisen ja empimisen jälkeen, mielestäni vähintään yhtä herkullisen yhdistelmän:


Raidallista tapettia (raidat kulkevat tietenkin pystysuuntaan) tulee siis yhteen työhuoneen seinään - se sopinee loistavasti tummanruskeiden kalusteiden kanssa! - ja muista seinistä tulee tutun ja turvallisen beigejä.

Samaista armasta beigeä tulee myös kirjasto-pelihuoneeseen kaikkiin niihin seiniin, jotka joka tapauksessa peittyvät kirjahyllyihin. Se yksi seinä, joka jää näkyviin, tapetoidaan kerrassaan viehättävällä tapetilla, jossa on vaalealla pohjalla tummanruskeita, vaaleanruskeita ja murretunvihreitä kiehkurakuvioita. Tästä tapettimallista ei valitettavasti ole RTV:lläkään kuvaa nettisivullaan, eikä sitä myöskään rullaa avaamatta saa kameralla tallennettua niin, että kokonaisuudesta saisi käsitystä, joten joudutte nyt vain uskomaan kun sanon että ihunaa on, kuvia seuraa sitten valmiista pinnasta.

Hitsinhitsi, eikö jo voisi olla helmikuun puoliväli? Niinku että jos tiukasti puristan silmät kiinni illalla nukahtaessani, niin aamulla herään sitten uudesta kodista uusien ihanaisten tapettien keskuudesta jooko pliis..?

2 kommenttia:

sten kirjoitti...

Eh, meinasin jo raportoida, että ensimmäisen kuvan kohdalla näkyy mulla vain harmaata.. :D Sopii kyllä aika herkusti siihen mustaan (iih!) tapettiin, veeri kuut tsois, veeri kuut!

maikku kirjoitti...

Kommeeta on.

Joo, helmikuun puoliväli. Mun puolesta saisi olla jo vaikka heinäkuun alku (ja loma).