Haikeus

Viimeistä iltaa viedään tässä vanhassa kodissa. Olisi aika haikea fiilis, ellei muuttoprosessi jo lähtökohtaisesti pyyhkisi kaikkea muuta paitsi stressiä ja veetutusta tunneskaalasta pois...

Muistan, kun tulimme katsomaan tätä asuntoa ensimmäistä kertaa. Lehti-ilmoituksessa oli ollut hyvin niukasti tietoa, joten olimme valmistautuneet näkemään taas yhden käsittämättömän loukon tahi läävän. Mutta jo pihatiellä sanoin kuin huomaamattani ääneen, että täähän on kiva, ja ovesta sisään astuttuamme tiesimme hyvin pian tulleemme Kotiin. Ja asiaankuuluvan tarjous-vastatarjousprosessin päätteeksi tästä tosiaan tuli kotimme. Ensimmäinen ihka oma (pankin) asunto.

Ja hyvä koti tämä on ollutkin, ei tästä juuri muita kuin ihania, mieleisiä muistoja jää!

Tuosta ulko-ovesta silloin elämäni suurimpana päivänä vaapuin autoon ja sillä synnytyslaitokselle, ja samaisesta ovesta muutamaa päivää myöhemmin kiikutin elämäni tärkeimmän ihmisen sisään. Tuota keittiön ja olohuoneen välistä rallirataa laahustin yökaudet ympäri-ympäri-ympäri olallani vauva, joka ei suostunut muuten rauhoittumaan kuin pystyasennossa tasaisessa liikkeessä. Sata kierrosta kerrallaan mentiin ja sitten kokeiltiin sitä pinnasänkyä taas. Tuohon eteisen lattialle jonkun sellaisen yön jälkeen nukahdin. Ne olivat raskaita öitä ja päiviä, mutta kaiken sen arvoisia. Muistoina jo rakkaita.

Samasta ulko-ovesta tulivat ne poliisit silloin kertomaan, että äiti on kuollut. Ei sekään muisto enää pahalta tunnu.

Tuota takapihaa olen katsellut monen monituisen savukkeen verran, ennen kuin lopetin (ja aloitin taas. ja lopetin. jne.). Tuossa kasvihuoneessa olen kesä toisensa jälkeen toiveikkaana viljellyt ties mitä, ja aina yhtä surkein tuloksin. Noita marjapensaita olen kolunnut joka syksy manaten, mitä niilläkin marjoilla oikein teen. Niitä ei jää ikävä.

Yksi ihanimpia asioita tässä kodissa ovat olleet naapurit. Toisella puolellamme on ehtinyt näiden vuosien aikana asua kolmekin eri ruokakuntaa, joista kaikista olen pitänyt valtavasti. Ensimmäiset naapurit muuttivat pois valitettavan pian, mutta heihinkin ehdin mukavasti tutustua ja tykästyä siinä lyhyessäkin ajassa. Heidän jälkeensä asuntoon muutti kanttoripariskunta, joiden pianonsoittoa oli ilo kuunnella seinien läpi (joku olisi siitä toki saattanut närkästyäkin - mutta onneksi he sentään ammattilaisina todella osasivat soittaa!). Vaikka elämänkatsomuksemme olivatkin varmaan aika lailla tasan vastakkaiset, meistä tuli hyviä ystäviä, ja olin tosi surullinen kuullessani heidänkin muuttavan pois. Olin melko varma, että sen mukavampia naapureita ei voi saada - mutta olin väärässä. Nykyiset naapurit lukeutuvat ehdottomasti ihanimpiin ihmisiin, joita olen koskaan tavannut! Monet rattoisat tupakinmittaiset rupatteluhetket on aidan molemmin puolin vietetty, ja molemminpuolinen yhteistyö, ystävyys ja avunanto on toiminut loistavasti (esim. joulunvietosta palatessamme saimme tyrmistyneinä tallustella täysin lumettomaan etupihaan - naapurit olivat halunneet lainata lapiotamme ja siitä hyvästä lappaneet kaiken sen joulun aikaan sataneen lumen sitten pois meidänkin puoleltamme!)

No ne toisen puolen naapurit sitten ehkä voisi lukea sinne miinuspuolelle tämän asunnon suhteen. Säännöllisin väliajoin (mm. siinä yhteydessä, kun minä olin juuri palannut äitini hautajaisia järjestelemästä) he ovat muistaneet meitä postilaatikkoon sujautetuilla huomautuksilla siitä, kuinka koiramme haukkuminen ja ulvominen heitä kohtuuttomasti häiritsee. Taloyhtiön hallituksessa ollessani pääsin nauttimaan heidän kaikenkattavasta muutosvastarinnastaan - mutta jokaisissa taloyhtiön talkoissa on kuitenkin aina löytynyt jotain porukalla korjattavaa heidän henkilökohtaisesta pihastaan...

Ai niin ja vielä yksi asia, jota en todellakaan jää tästä talosta kaipaamaan: tuo polkupyörille mitoitettu autokatos! Riittävän kalliiksi se on meille tässä vuosien mittaan tullut, kun eräs nimeltämainitsematon pysäköinti-ihme on vähän kolautellut pylväitä ja naapureiden autoja... Mutta kyllä siellä ovat taitavammatkin töhineet, niin uskomattoman ahdas se on.

Joo-o, hyvä koti on tämä ollut. Mutta aika aikaa kutakin - tosi ihana koti meitä nyt odottaakin. Tapetit ovat jo paikoillaan (ja näyttävät juuri niin upeilta kuin visioinkin), vessan lattian laatoitus on vielä vähän kesken, mutta muuten kelpaa muuttomiesten huomenna kantaa loputkin kamamme sisään ja meidän asettua taloksi. Koti on siellä missä sydän on. Ja tämäkin koti tulee aina pysymään rakkaana muistona sydämessäni, missä ikinä asunkin!