perjantai 22. huhtikuuta 2011

Ihastusta, harmistusta ja oivallusta

Minä olen syvästi ihastunut lähikauppaamme! Positiivisesta palautteesta huolimatta en aio varsinaisesti paljastaa, mistä kaupasta on kyse, mutta lähiseudulla asustavat tunnistanevat paikan kyllä helposti esimerkiksi siitä, että se on käsittääkseni edelleen koko maan ainoa niin suuren kokoluokan kauppa, joka on auki joka ainoana vuoden päivänä joulupäivää lukuunottamatta aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Pitkä aukioloaika on todellista luksusta: sunnuntainakin saa jo aamupäiväkahville maitoa tai pullaa kaveriksi, jos omat varastot ovatkin päässeet ehtymään, ja myös iltasella havaitut puutteet tai ihan silkat herkunhimot ehtii hyvin täyttää.

Kyseessä on perinteinen kauppiasvetoinen K-kauppa, ja tämän nimenomaisen kaupan kauppias käsittääkseni sattuu asustamaankin jossain näillä main. Niinpä kaikkiin paikallisen omakotiyhdistyksen, tiekunnan yms. tilaisuuksiin saadaan grillimakkarat ja pillimehut ystävällisenä sponsoritukena. Erityisen vaikutuksen ainakin minuun teki kauppiaan joulutempaus: juuri joulun alla, sellaisena järkyttävän hyytävän kylmänä iltana, ovikellomme soi ja ovella seisoi kaksi nuorta poikaa (näin että heillä oli autokyyti tien reunassa sentään odottamassa) ojentaen joululimppua saatteella "Kauppias toivottaa kaikille hyvää joulua!" Kyllä ilahdutti, enkä varmasti ollut ainoa ilahtunut näillä main!

Ja sitten siinä kaupassa on ihan oikea vanhan ajan palveleva lihatiski! Pyrin ostamaan sieltä lihani aina kun mahdollista, varsinkin kuultuani, että kaikki tarjolla oleva tuoreliha on ehdottoman kotimaista. Lihatiskin ammattitaitoiset, iloiset myyjät ovat aina valmiita kertomaan tuotteista kysyttäessä tai kysymättäkin. Taannoin esimerkiksi katsoin hieman epäröiden marinoituja possunsuikaleita tottuneena siihen, että valmispakkauksissa marinadin alle yleensä kätkeytyy jos jonkinlaista kinderyllätystä, mutta myyjä pystyi minulle näyttämään vastaavan porsaan ulkofileepalan, josta suikaleet oli tehty, ja pääpiirteittäin kuvailemaan oman talon marinadinkin koostumusta. Ja oli muuten hyvää, maukasta ja mureaa lihaa, eikä yhtäkään jokeripalaa!

Tänään päätin aamupäivästä käveleskellä kaupalle ja ostaa pari juttua, jotka aikaisemmin tehdyistä pääsiäisostoksista olivat jääneet uupumaan. Olin varautunut koluamaan tyhjiä hyllyjä - eihän pitkänäperjantaina juuri mikään kauppa ole auki eivätkä varmasti tavarantoimittajatkaan ajossa - mutta mitä vielä! Kaupallahan oli täysi hulina: tuoretta leipääkin jopa enemmän kuin normaalisti, lihatiski auki, erillinen kukkamyyntipöytä eteisessä ja pihassa vielä Votkinsin lihatuotevaunu. Ja väkeä, sitähän riitti (sitä tosin riittää aina sellaisina aikoina kun muut kaupat ovat kiinni - aivan kuin lähiseudun asukkaat eivät mitenkään pysyisi hengissä käymättä joka päivä ostoksilla)! Tunnelma oli jotenkin ihana. Suunniteltujen kaapintäydennysten lisäksi innostuin ostamaan Votkinsilta vielä chorizoa ja kinkkua (koska ne ovat niin mahtavia, voin todella lämpimästi suositella Votkinsin tuotteita, erityisesti sitä suorastaan täydellistä sinappia!) joista sitten teinkin herkullisen pastankastikkeen perheelle lounaaksi.

Tästä miellyttävästä kävelyretkestä pääsemmekin kohtaan "harmistusta": Toki lähikauppa on sopivan pikku kävelymatkan päässä ja tänään sen parkkipaikka oli niin täynnä, että jos olisin autolla mennytkin, olisin todennäköisesti joutunut lähimmästä vapaasta ruudusta kävelemään ovelle melkein yhtä pitkän matkan kuin meiltä kotoa, mutta todellinen syy kävelyyn oli se, että mihinkään muuhun en tällä hetkellä oikein kykene. Pahuksen selkäkipu palasi ärhäkämpänä kuin koskaan!

Monta rumaa sanaa tähän. Ja pari lisää vielä kiellon päälle. Johan se selkä on monta kuukautta ollut oikein vetreä, viimeiset viikot suorastaan täysin kivuton - mikä sen nyt taas noin suututti?!? Tätä kysymystä pohtiessani koin jonkinasteisen ahaa-elämyksen. Edellinen kipukausihan alkoi alkusyksystä, sitten talven mittaan kipu hitaasti mutta varmasti lievittyi, ja palasi nyt taas alkukeväästä. Mitä minä siis teen alkusyksystä ja alkukeväästä mutta en talvella? HAA! Vastaus: pyöräilen!!! (Minähän en juurikaan pyöräile myöskään kesällä; käytännössä ainoa mihin pyörää käytän, on lapsen hoitoon saattelu.)

Voisiko syypää tähän raivostuttavaan olotilaan siis nököttää tuossa etupihassa, tuo vanha ja uskollinen mankeli! Polkupyöräni on kunnioitettavat lähes 20 vuotta vanha, aikanaan aktiivisesti maastopyöräilyä harrastaneen eksäni minulle valikoima laatupeli, sellainen 21-vaihteinen ja miesten malliin rungollinen (tämä siksi, että naisten mallistossa ei eksän makuun tarpeeksi laadukkaita vaihtoehtoja kuulemma ollut tarjolla). Erinomainen pyörähän se on, mistä tosiaan kertoo jo sen huikean pitkä käyttöikäkin (joskin mainittakoon, etten opiskeluvuosien jälkeen järin aktiivisesti ole kyllä pyöräillyt; on mennyt vuosiakin, etten ole polkaissut metriäkään), ja hyvin se tarkoituksensa sinänsä täyttää edelleen. Niistä vaihteista ei tosin enää oikein toimi kuin ehkä viisi, mutta enpä minä sen enempää tuolle vajaan kilsan eskarimatkalle tarvitsekaan. MUTTA tyypilliseen 1990-luvun tapaan pyörän ajoasento on aivan erityisen matala, sellainen, että pää on melkein alempana kuin ahteri - ei varmastikaan maailman ergonomisin ratkaisu!

Tuumasin, että tuskinpa minua mitenkään erityisen huikentelevaisena voidaan pitää, jos nyt jo vaihdan tuon sykkelin uuteen, oli se sitten syypää selkävaivoihini tai ei. Taidan mennä ostoksille heti huomenissa, jos vain selkä sallii - sääli, että ihana lähikauppani ei myy polkupyöriä...

2 kommenttia:

Perheenäiti kirjoitti...

Harmi, että Suomesta ei saa sellaisia Hollannissa myytäviä "omafietsejä" eli mummopyöriä (oma = mummo ja fiets = polkupyörä), joissa on mahtavan mukavasti ahterin alle sopiva leveä satula ja ajoasento on varsin suoraselkäinen. Ei vaihteen vaihdetta, mutta painava pyörä kulkee kuin kone eteenpäin säässä kuin säässä. :-)

Careliana kirjoitti...

Kiva kun kommentoit Perheenäiti! Onkohan sellaisessa omafietsissä myös ne hellyttävät verkot estämässä hameenhelmojen sotkeutumista takapyöriin?

Minulle kyllä riittää, että pyörä on oma sanan suomenkielisessä merkityksessä - vaikka kovasti kuntoilua harrastankin, en varmaan mukavuudenhaluisena jaksaisi puskea kovinkaan monta metriä täysin vaihteettomalla jyrällä...