tiistai 14. kesäkuuta 2011

Olipa päivä

Kodin Kuvalehdessä on aina viimeisellä sivulla suosittu Olipa päivä -palsta, jonkun (jotenkuten) tunnetun henkilön kertomus yhdestä tavallisesta päivästään. Olen monesti miettinyt, että siitä voisi saada hyvän rungon, jos ei muuta horinaa blogiin satu keksimään. Nyt sitten päätin kokeilla, koska eilen oli kovin veikeä päivä, josta joka tapauksessa haluaisin kertoa. (Avainsanat vaihtelevat hieman kirjoittajista riippuen, minä käytän nyt numeron 12/2011 eli Harri István Mäen otsikointia hieman soveltaen.)

Aamulla sain herätä ihanan hitaasti, koska minulla on loma. Meillä on vapaapäivinäkin herätyskello soimassa, ei suinkaan sen merkiksi, milloin viimeistään täytyy herätä, vaan sen merkiksi, milloin aikaisintaan saa herätä. Pojallahan uni yleensä loppuu aikaisemmin kuin meillä myöhempään valvoneilla aikuisilla, mutta olemme sopineet, että vasta herätyskellon piipatessa hän saa tulla meidän sänkyymme lastenohjelmia katsomaan, ja näin mekin saamme vielä jonkin aikaa torkkua. Miähellä tosin myöskin kaikkoaa uni herkästi jo kellon soittoon, ja hän pomppaa vieteriukon lailla aamun askareisiin, mikä joskus hieman harmistuttaa minua, koska katson velvollisuudekseni nousta sitten itsekin tekemään omaa osuuttani niistä askareista. Nyt miäs oli kuitenkin kalastusreissulla, joten minun tarvitsi vain puoli yhdeksältä kierähtää vaientamaan herätys, kääntää kylkeä ja jatkaa aamu-unta. Torkuskelin veikeältä kuulostaneen Tohtori Koiran ajan, kunnes nousin oman karvatohtorimme kanssa aamulehteä hakemaan.

Pukeuduin farkkuihin, T-paitaan ja fleecetakkiin, koska havaitsin sään kylmenneen radikaalisti. Sittemmin katsoin tarpeelliseksi pukea vielä paitapuseronkin ja myöhemmissä riennoissa vaihtaa fleecen ihan kunnon ulkoilutakkiin.

Aamiaiseksi söin voileivän ja join lasin mehua ja kupin kahvia, kuten aina.

Kummastelin hetken eriskummallista olotilaa: minulla ei ollut yhtään mitään tekemistä! Aivan pohjattoman autuasta! Pelailin tyhjänpäiväistä nettipeliä, poika tuli kysymään, miksi pelaan sitä. Siksi koska voin, vastasin. On muuten ihan mielettömän mahtavaa joskus tehdä jotain ihan vain siksi että voi!!!

Nolottaa myöntää, että olen jossain määrin koukussa siihen tyhjänpäiväiseen nettipeliin, Mahjong Connectiin.

Naapurissamme asuu aivan ihania ihmisiä! On poikamiestä, lapsiperhettä, eläkeläispariskuntaa... kaikille yhteistä on se, että he ovat ystävällisiä, hymyileväisiä, juttelevaisia ja avuliaita. Täytyykin muistaa pyytää jotakuta kastelemaan tiluksiamme hieman loppuviikosta, kun lähdemme muutamaksi päiväksi liesuun.

Ostin rasiallisen kotimaisia mansikoita, vaikka ne maksoivatkin kyllä nimensä mukaisesti mansikoita. Tulen koko ajan tarkemmaksi ostamieni tuotteiden, varsinkin elintarvikkeiden, alkuperästä; tärkeimmät vaikuttimeni ovat kansantaloudelliset ja ekologiset, mutta ei tämä viimeaikainen ehec-kohu ainakaan yhtään ole höllentänyt pipoani tässä suhteessa. Juomahyllyllä intouduin oikein ääneen pojan kanssa pohtimaan, otammeko sellaista vichyä, josta saa afrikkalaisille lapsille puhdasta vettä (BonAqua), vai sellaista, josta saa suomalaisille töitä (Hartwall). Lapsen on tietysti helpompi hahmottaa janoinen afrikkalainen ikätoveri - varsinkin kun sellaisesta on pullon kyljessä kuva - kuin työtön keski-ikäinen suomalainen, joten myönnyin tällä kertaa ottamaan sen monikansallisen vaihtoehdon. Onhan se oikeasti tosi myönteinen kampanja, ja eikös niitäkin juomia pulloteta myös täällä Suomessa?

Tässä iässä on puolensa ja puolensa. Onhan se elämä jo yhtä ja toista ehtinyt opettaa - kuten esimerkiksi sen, että silloin tällöin jopa yksinyrittäjänkin pitää pitää lomaa, heittää kaikki velvollisuudet roisisti nurkkaan ja olla tekemättä yh-tään mi-tään! Jo yhden päivän löysäily lataa akkuja tehokkaammin kuin purkillinen vitamiinipillereitä, epäilisin.

Ärsyynnyin vain yllättävän kevyesti lapseen, joka ei meinannut millään suostua puuhailemaan hetkeäkään itsekseen vaan vaati koko ajan viihdyttämistä tai vähintäänkin huomiota. On suorastaan järistyttävän paljon helpompi säilyttää maltti jälkikasvunkin kanssa, kun ei itsellä ole mitään stressattavaa!

Kaipasin vanhoja naapureita, kun kävimme asioilla entisillä kotikulmillamme. Sen sijaan huomasin, että sitä seutua en kaipaa yhtään, vaikka erittäin hyvin ne kuutisen vuotta siellä viihdyinkin. Ja niiden naapureiden kanssa olen kuitenkin pysynyt yhteyksissä ja meillä on ollut puhetta kyläilystä siitä saakka, kun tänne muutimme. Vastahan tässä on puolitoista vuotta mennyt, kyllä me kohta varmaan saamme kyläilyajan sovittua...

Kotikunnassani, tässä nykyisessä, viihdyn aivan valtavan hyvin! Epäilen, että vielä tämän puolentoista vuoden jälkeenkin meillä on jonkinlainen kuherruskuukausi meneillään; en keksi tästä oikein mitään pahaa sanottavaa. No jos jotain nyt hakemalla hakee niin uimahalliahan täällä ei ole, mutta emmepä me aktiiviuimareita olekaan.

Parasta oli päivän totaalinen paineettomuus. Jouduin hyppäämään yli kohdasta "kadun", koska en kertakaikkiaan kadu päivässä yhtään mitään - en sitä, etten tiskannut niitä muutamaa koneeseen kelpaamatonta astiaa pöydältä kuljeksimasta, en vieläkään silittänyt ripustamista odottavia uusia makkarin verhoja enkä edes viikannut edellispäivänä pestyjä pyykkejä kaappeihin. Niinpä vain näyttää tuo taivas olevan edelleen sangen tukevasti kantimissaan, vaikka meikämamma yhtenä päivänä kaikista kotitöistä luistikin!

Arvosanani päivälle on 10. Ihan pikkiriikkisen miinuksen voisi pipertää siitä, etten ehtinyt illalla jumppaan, koska käytin pojan jalkapallotreeneissä (se on yleensä miähen hommaa, mutta tällä kertaa hän kotiutui kalareissultaan vasta treenien jo alettua). Mutta ei kyllä maailmaa kaada pieni loma jumpastakaan, kyllä minä sinnekin salille ehdin vielä hikipisaran poikineen tässä kesän mittaan kantaa!

Päivä oli kaikessa mitättömyydessään aivan täydellinen! Toki minä olen perusluonteeltani aika touhukas ja aikaansaapa tyyppi, ja ihan varmasti kuuppa hajoaisi hyvinkin nopeasti, jos tuollaisia päiviä rupeaisi yhtenään tulemaan, mutta harvinaisena herkkuna moinen toden totta maistuu mansikalle (kotimaiselle totta kai)!

2 kommenttia:

Eloise kirjoitti...

Hei ja hih, tässä oli ideaa, ehkä varastan sen sinulta ( saanko?) ja saatte lukea jossain vaiheessa minulta samaan pohjautuvan päivityksen...

Careliana kirjoitti...

Tietysti saa "varastaa" - eihän tämä minun ideani ole vaan Kodin Kuvalehden (ja onhan vastaavia palstoja monissa muissakin lehdissä). :)