Pelastusoperaatio

Sunnuntaina havahduimme asunnossamme kaikuvaan outoon, sirisevään ääneen. Kiertelimme ympäriinsä kuulostellen kodinkoneen toisensa jälkeen, kunnes lopulta paikallistimme äänen takan hormiin. Tajusimme, että siellähän sirkutti lintu!

Mitä voi tehdä linnulle hormissa? Ei  varmaan mitään, tuumimme - jos se on löytänyt sinne sisään niin kai se ennen pitkää löytää omin avuin uloskin. Takan luukut olivat joka tapauksessa kiinni, joten siitä ei ollut pelkoa, että siivekäs olisi jossain vaiheessa pöllähtänyt asuntoon räpistelemään.

Aikaa kului ja sirkutus hormissa jatkui aina vain. Maanantai-iltana miäs totesi, että kaipa se lintu pitäisi yrittää sieltä pois saada. Ettei raukka kuole sinne ja ala löyhkätä.

Ensi töiksemme soitimme appiukolle, koska arvelimme, että hän maalla asuvana, fiksuna käytännön ihmisenä varmasti tietäisi hyvän kikkakolmosen ratkaisuksi pulmaamme. Hänessä tilanne kirvoitti lähinnä röhönaurun ja ykstotisen kommentin, että savustakaa pois vain.

Eläinrakkaina ihmisinä me kuitenkin halusimme yrittää auttaa linnun ulos elävänä. Neuvokkaana käytännön ihmisenä minä laitoin tässä vaiheessa Facebookiin tiedustelun: Oi voi, joku pikkulintu on eksynyt sisään meidän savupiippuun! Hyviä ideoita, miten sen saisi autettua sieltä ulos? (Mieluiten nimenomaan ulos eikä tänne sisään, terv. nimim. lievästi lintukammoinen)

Miäs aseistautui suojalaseilla, taskulampulla, kahdella pitkällä kepillä ja kalastushaavilla ja työnsi päänsä takkaan. Minä, hyvä ja käytännöllinen vaimo kun olen, keskityin raportoimaan tilanteen etenemisestä Facebookissa. Seuraava tilannekatsaus saatiinkin pian:

Näköhavainto: se on mustarastas! Jestas sentään, ei siis ihan pikkuinen tipunen!

Näin jälkikäteen ajatellen tämä on ihan loogista: Pienempi tirppa olisi varmaan pystynytkin lentää räpiköimään piipusta ylös, mutta mustarastaan siipien kärkiväli on hormiin liian suuri. Ties miten on raukka piipusta alas kellahtanutkaan. 


Tilanne eteni lupaavasti:


Nyt on saatu kepillä törkkimällä lintu irrotettua siitä putkenmutkasta, missä se oli jumissa, mutta nyt se on jumahtanut peltien väliin. Pantiin takkaan vähän siemeniä houkuttimeksi. Ja minun on tosi vaikea päättää, haluanko olla kameran kanssa kyttäämässä vaiko turvallisesti jonkun oven takana piilossa.

Tässä vaiheessa miähen täytyi lähteä viemään poikaa kaverinsa synttäreille. Kaverin isä oli ehdottanut, että kiipeäisimme virvelin kanssa katolle ja yrittäisimme onkia tipun piipusta ylös. Mutta sehän oli auttamatta myöhäistä nyt, kun saalis oli laskeutunut jo aika alas. 


Facebookissa yksi kaveri ehdotti paineilmaa ja tarjoutui lainaamaan kompuraa sillä ehdolla, että operaatio videoitaisiin. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minä en kovinkaan hyvin tiedä, mikä se sellainen kompura on (oletan, että vehjeksen virallinen nimi on kuitenkin kompressori..?). Esitin tarkentavan kysymyksen ja jatkoehdotuksen:

Ajattelitko, että sillä paineilmalla singautettaisiin lintu ylös- eli ulospäin, vai..? Siitäpä tulikin mieleeni, että toimisikohan imuri..? (Pääseeköhän tällä kohta jo feissarimokiin?)


Tästä taas seuraava kaveri sai kuningasajatuksen:


Joo, lehtipuhaltimella ylhäältä... tulis puhdas piippu samalla vaivalla.

Koska piippumme on juuri viime viikolla nuohottu eikä meillä "valitettavasti" satu olemaan lehtipuhallinta, jouduimme hylkäämään tämänkin idean ja jatkamaan keppijumppaa. Ainakin lintu oli edelleen hengissä:


Angry Bird live! Nyt se heittelee kivillä (laastinpaloilla) isäntää, joka on ahtautunut sinne takkaan sörkkimään sitä.

Kun pelkillä kepeillä ei tuntunut tulosta syntyvän, miähellä välähti:


Nyt otetaan kuulkaa käyttöön järeet aseet: JESARIA!!!

Miäs siis viritti kepin päähän tukevan tupon ilmastointi- eli jeesusteippiä tuumien, että kai sellainen höyhenkasa nyt siihen kiinni tarttuu; murehditaan sitten myöhemmin, miten se siitä saadaan irti...

Mutta ei auttanut edes jesari, tipuparka kyhjötti horminsyvennyksessä kuin tatti. Tässä vaiheessa minun täytyi lähteä jumppaan. Oletin, että parin tunnin kuluttua palatessani tilanne olisi onnellisesti ohi ja lintu liihottelisi tyytyväisenä taivahalla. 


Useampikin ystävä ilmaisi Facebookissa huolensa siitä, joutuisinko jumpan päälle irrottelemaan jo sekä miestä että lintua takasta...


Lopulta täytyi raskain mielin panna jännitysnäytelmälle piste:


Viiden (5!!!) tunnin sinnikkään taistelun jälkeen oli pakko tunnustaa tappio - sekä miähen että linnun osalta. Ei saatu tirpparaukkaa ulos elävänä eikä sen paremmin kuolleenakaan. :( Miäs sentään pystyi lopulta irrottautumaan takasta ja sai sen monisenttisen nokikerroksenkin vielä pestyä pois. RIP rastas. Täytynee järjestää tuhkaus eli pössäyttää pesällinen puita vielä huomenissa.

Tällä kertaa tarinalla ei siis ollut onnellista loppua (kuten edellisellä linnunpelastusoperaatiollamme oli), mutta kaikesta huolimatta miäheni on minun silmissäni yhä suurempi sankari. Kuinka moni muu olisi käyttänyt koko iltaa, viittä tuntia, yhden linnun pelastamiseen elävänä takan uumenista?!?


Tällä kertaa luonnon laki toteutui. Sellaista se on, elämä.

Peeäs. Olkoon tämä tarina opetuksena niille, jotka uskovat angloamerikkalaiseen joulupukkilegendaan...