maanantai 7. toukokuuta 2012

Lukeminen kannattaa aina

Lapsen maailma -lehdessä (en muista, missä numerossa, koska luen lehtiä sitä mukaa kuin satun ehtimään ja jaksamaan, pahasti jälkijunassa joka tapauksessa) oli juttua lapselle lukemisesta. Siinä keskityttiin leikki- ja eskari-ikäisten lukuhetkiin ja todettiin vain ohimennen sivulauseessa, että kouluikäisille ei enää lueta.

Tämä oli minusta hämmentävä lausahdus. En sitten tiedä, tarkoitettiinko sillä vain kyseiseen juttuun haastateltuja lapsia, jotka eivät ehkä halunneet myöntää enää moista "pikkulasten hommaa" harrastavansa - toivottavasti. Kyllä meillä ainakin luetaan lapselle vieläkin lähes joka ilta, vaikka poikamme toki lukee jo itsekin täysin suvereenisti.

Poitsu sai koulun virallisesta lukutaidon tasotestistä tasan täydet pisteet ja pääsi näin ollen yhdeksänportaisella asteikolla tietenkin tasolle yhdeksän, kun jo seiskataso merkitsi ikätasoa parempia taitoja. En ole leuhka mutta kuitenkin.

Olemme lukeneet pojalle aina. Kun hän oli ihan pikkuinen, luimme paljon loruja. Muistan lukeneeni jostain, että rytmitetyn tekstin kuuleminen kohentaa lapsen kielellistä hahmotuskykyä - niin tai näin, ovathan lastenlorut parhaimmillaan tosi symppiksiä (kuten esimerkiksi Kirsi Kunnaksen tuotanto tai erään nimeltä mainitsemattoman oman äidin tekeleet, köh). Sittemmin suosikeiksi nousivat elokuvien kirjaversiot, ja niiden jälkeen poika kiinnostui erilaisista lapsille suunnatuista tietokirjoista, joiden ansiosta äitikin on oppinut paljon uutta esim. eläimistä (tiesittekö esimerkiksi, että helmiveneellä on 90 lonkeroa?), taivaankappaleista yms. Itselleni on matkan varrelta painunut erityisesti mieleen esimerkiksi Timo Parvelan filosofisen absurdi Keinulauta, joka sisältää paljon aikuisellekin ajattelemisen aihetta antavia viisauksia ("Keinuminen ei onnistu, jos toinen on ihan tyhmä") sekä Liisa Kallion kauniisti kuvitetut ja niin ikään hienoja ajatuksia sisältävät kirjat.

Varmasti runsas lukeminen on osaltaan vaikuttanut siihen, että poikamme on aika verbaalinen tyyppi. Hänellä on myös ihailtava taito väläytellä osaamistaan mitä osuvimmissa paikoissa. Aina ei kylläkään mene ihan nappiin, mutta lopputulos on kuitenkin usein hyvin mieliinpainuva:

Kun teimme lähtöä Thaimaahan, kertoilimme isovanhemmille hotellistamme, esimerkiksi sen, että huoneessamme olisi poreamme. Vaari totesi poitsulle virnistäen, että sää et varmaan siellä poreammeessa kyllä viihdy yhtään. Poika virnisti heti takaisin: nyt sää vaari kyllä puhut sardiinia! Hetken kesti, ennen kuin hogasin, mitä hän tarkoitti, mutta sitten valkeni. Ei varmaan muuten kovinkaan moni ekaluokkalaine tunne sarkasmin käsitettä - edes vähän lipsahtaneellakaan nimellä!

Tässä taannoin pelasimme pojan kanssa korttia ja minä höpöttelin jotain hoopouksia, hyvällä tuulella kun olin. Poika katsoi minua pikkuvanhan tuimasti ja tokaisi: kuule mulla ei nyt riitä humpuuki! Tällä kertaa oivalsin heti, että kyseessä oli pojan oma versio minun murahduksestani, jota viljelen (turhankin usein) hänen ollessaan erityisen apinoivalla tuulella - silloin kun meikämammalla vain ei enää huumori riitä.

...mutta onneksi tuo lapsrakas tarjoilee kuitenkin hyvin usein aihetta positiiviseen huumoriin, hyvään mieleen, iloon ja ylpeyteen!

4 kommenttia:

Rillo kirjoitti...

Olen ihmetellyt samaa tuon koululaiselle lukemisen kanssa. Terveydentarkastuksessa lääkäri kysyi hämmästyneenä, että jaksatte sitten vieläkin lukea joka päivä. Ekaluokkalainen osaa jo toki itsekin, mutta osaa myös vaatia iltasatunsa ja nauttii kun hänelle luetaan ääneen. Opettajalta saimme kannustusta, ja kyllähän tässä vielä monta vuotta luetaan kun nuorin on vasta 3kk. Ja hyvästä sanavarastosta on tullut kommentteja jo päiväkotiaikoina. Mutta valitettavaa on, että monessa perheessä ei lueta tai ei edes ole luettu ollenkaan. Mielestäni ne on hienoja yhdessäolon hetkiä, vaikka iltasadun aikaan äitikin on jo vähän väsynyt...

Sinullakin on sana hienosti hallussa, hieno blogi!

Careliana kirjoitti...

Oi, kiitos ihanasta kommentista Rillo! :)

Nimenomaan ne iltaiset lukuhetket ovat laatuaikaa parhaimmillaan, yhdessäoloa ja rauhoittumista. Ja aina poika nimenomaan itse toivoo, että hänelle luettaisiin, ei sitä mitenkään väkisin tuputeta.

Aija kirjoitti...

Meilläkin luetaan edelleen pojalle, 7-vuotiaalle. Jo ihan siitäkin syystä, että asumme ulkomailla ja kotikielen ylläpito ja kehittyminen on tärkeää ja aika näppärä sanaveikko kaveri onkin, suomen opettajankin mielestä.

Poika toki lukee itsekin, mutta ne illan lukuhetket on kyllä ihan parhaita. Yleensä isi hoitaa iltasadun, jos on kotona, koska meillä kahdella on enemmän yhteistä aikaa päivisin koulun jälkeen.

Omasta lapsuudesta on mieleeni jäänyt oman äitini tokaisu, kun pyysin lukemaan siinä vaiheessa jolloin jo itse osasin: lue itse, kun osaat. Siihen loppuivat iltasadut... Kun joskus olen itse illalla väsynyt ja lapsi pyytää iltasatua, tuo tokaisu tulee aika usein mieleeni. Meillä luetaan niin pitkään kuin poika vain haluaa, ihan varmasti. :-)

Careliana kirjoitti...

Voi että, lisää kommentteja, mahtavaa! Kiitos Aija!

Itse olen oppinut lukemaan tosi nuorena (3-vuotiaana), ja ryhdyin saman tien ahmimaan kirjoja itsekin. Minulla ei ole lapsuuden lukuhetkistä enää muistikuvia, mutta muistan äitini kertoneen, että kun koulussa kehuttiin epätavallisen suurta ja monipuolista sanavarastoani, hän uskoi sen johtuvan osittain siitä, että minulle luettiin paljon. Ja varmaan on luettukin, kun kerran olen oppinut pitämään sitä ihan itsestäänselvyytenä omankin lapseni kanssa!