perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kiristää

Ihanan mutta armottoman lyhyen loman jälkeen olen palannut töiden pariin. Vähän epäilyttää, olenko Suomen ainoa ihminen joka tällä hetkellä hetkellä tekee töitä. Työn määrästä päätellen ainakin omalla alallani lähestulkoon; jokunen projektipäällikkö sentään selvästikin on myös duunissa, lappamassa niitä töitä minun suuntaani.

Miäs puolestaan on varsinaisen lomansa vasta aloittanut ja sen kunniaksi painellut viikoksi jänkhään kalastamaan. Eli ansiotöiden lisäksi minulla on tehtävänäni kaikki mahdolliset kotityöt, lapsenhoito, koiranhoito, puutarhanhoito... välillä tuntuu, että minä joudun tekemään IHAN KAIKKI tämän maailman työt. (Ja tässä kohtaa vilpitön hellehatun nosto kaikille oikeille yksinhuoltajille ja matkatyöläisten puolisoille: te olette ihan täyttä rautaa kaikki tyynni, kun jaksatte tällaista ruljanssia jatkuvalla syötöllä, minulle tämä yksi ainoa viikkokin tuntuu elinkautiselta rangaistukselta!!!)

Facebook-seinä tietenkin pursuaa iloisia, aurinkoisia lomapäivityksiä. Siinä vaiheessa kun havahduin tajuamaan, että tunnen oikeasti suurta tarvetta lyödä sitä ruutua nyrkillä, tajusin olevani "ehkä" "hivenen" ylirasittunut. Pinnani on yleisesti ottaen aika suatanan kireällä; kovin kauan ei sytytyslanka sähise, ennen kuin räjähtää. Tämän sai tuta esimerkiksi sinänsä täysin viaton pankkivirkailija tänään.

Minulle jäi Ameriikan reissulta käteistä rahaa sen verran, että katsoin viisaimmaksi tallettaa sen takaisin pankkitililleni, mistä sillä sitten voisi maksaa luottokorttilaskua (joka sitten vastaavasti tulee olemaan ihan kiitettävää suuruusluokkaa; nämä kaksi asiaahan ovat luonnollisesti sidoksissa toisiinsa). Koska olen tietoinen, että nykyään pankeissa on rankalla kädellä karsittu kaikkia pankkitoimintaan liittymättömiä toimintoja, kuten nyt rahan käsittelyä, soitin etukäteen pankin asiakaspalveluun ja varmistin, että kyseinen operaatio onnistuu. Asiakaspalvelussa todettiin, että voin kyllä tallettaa valuuttaa suoraan omalle tililleni vaihtamatta sitä euroiksi ensin, eikä tästä aiheudu edes ylimääräisiä kustannuksia (mahdollisia kurssitappioita lukuunottamatta tietenkin).

Tyytyväisenä siis suuntasin pankkiin mukanani se valuuttani sekä pojan säästöpossun sisältö, jonka päätimmekin tilittää samalla reissulla. Säästöpossun tyhjennyskään ei nykyään ole ollenkaan niin elämyksellinen tapahtuma kuin minun lapsuudessani, vaan se toimii täysin itsepalveluperiaatteella: kolikot lykätään pussiin, mukaan survaistaan täytetty tilitietolomake, pussi dumpataan johonkin persoonattomaan laatikkoon pankin nurkassa ja sitten joskus viikon päästä, jos jaksaa ja muistaa ja kiinnostaa, voi käydä nettipankista katsomassa, paljonko sitä pätäkkää siellä oli. Tympeää minusta. Mutta koska tämänkin toimenpiteen on pankki lykännyt näin pitkälti asiakkaan omille harteille, se sentään tuli sitten hoidetuksi. Toisin kuin se minun valuuttatalletukseni: "A-ha, no siis ensinnäkin meillä on kassapalvelu jo lopetettu tältä päivältä (kello oli n. 13.30), ja toisekseen me ei tässä konttorissa käsitellä valuuttaa ylipäätään lainkaan. Tarttee mennä kaupungin keskustan konttoriin, se on ainoa meidän konttori, jossa käsitellään valuuttaa..."

Minä en oikeasti kovinkaan herkästi sano pahasti vieraille ihmisille. Enkä oikeasti juuri koskaan kiroile lapsen kuullen. Nyt rikoin raliasti molemmat em. periaatteet. Voi ju-ma-lau-ta miten vaikeaa voi olla tallettaa omia veetun rahojaan omalle veetun tililleen suatana!!!

Joo äiti on vähän väsynyt ja sterssaantunut. Mutta vaikka yksinyrittäjä ei lomaa voikaan ylen määrin pitää, voin sentään yksittäisten päivien työaikoja säätää aika hyvin mieleni mukaan. Eilen vietin ihanasti kiristysvannetta hölläävän iltapäivän rakkaan ystävättären kanssa puutarhassa kahvitellen. Tarjottavaksi valmistin raparperimuffinseja, eiku -cupcakeja.



Muffinssit on tehty tällä reseptillä; maukkaita ovat, voin suositella, varsinkin kaneli antaa tosi kivan säväyksen! Päällä on kermavaahtoa, johon on sekoitettu pieni nokare vaniljatuorejuustoa, kun sitäkin kerran sattui jääkaapissa olemaan. Tärkeintä tässä ruokalajissa on kuitenkin se, että se antoi vihdoinkin tilaisuuden käyttää edes muutaman lehden minttua, jota taannoin innostuin taimitarhasta ostamaan. Jonkin kevätpörriäisen pistämänä nimittäin sain kuningasidean, että sittenpä kesällä teenkin itselleni mojitoa. No voitte vain arvata, montako mojitoa tai yhtään muutakaan minttupitoista asiaa olen sittemmin saanut aikaiseksi... Mutta nyt kun sain mintun korkatuksi, ostinkin samalla vauhdilla kaupasta myös ison pussillisen limettejä. Ties vaikka tänään tekaisisin yksinäisen perjantai-illan kunniaksi sen mojiton!

5 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Hitsi, mun ois pitänyt lähteä sun mukaan, mullekin kyllä mojito maistuisi, viilentäisi varmaan kivasti noita punoittavia ruumiinosia kylmägeelin lisäksi.

Careliana kirjoitti...

Minä muuten tosiaan kyhäsin sen mojitoni, ja siitä tuli huippuhyvää! Enää ei pankkiasiointikaan harmita yhtään niin paljon...

Juliet kirjoitti...

...ja minua kiinnostaisi, mitä se virkailija tuumasi rouvan kohtauksesta ;) (täysin ymmärrettävästä sellaisesta)

Innolla luen teidän matkakertomusta, samoille seuduille olisi hienoa päästä! Olisiko Dubain lisäksi muita suosikkejasi/suositeltavia/must-paikkoja?

Careliana kirjoitti...

Ju-Li-Et!!! Siitä on Kauan! Oih!

Ei se virkailija, poikaparka, saanut sanaa suustaan, enkä kyllä jäänyt odottamaankaan häneltä minkäänlaista vastausta (koska toki tajusin, ettei hän varmaankaan ole kyseisiä käytäntöjä ainakaan ihan omin päin keksinyt), keräsin vain kamani ja painelin saman tien pihalle keskeyttämättä kiroiluani ennen kuin vasta koko kauppakeskuksen ulko-ovella, missä havahduin selittelemään tilannetta pojalle: "Joo sori kuule nyt äiti sanoi kyllä tosi monta tosi rumaa sanaa, ei saisi, mutta voi jesta kun jurppii kun skrönf skrönf mur räyh..."

Ja voi, ihania matkakohteita on maailmassa niin valtavasti... Minähän en itse asiassa ole Ameriikassa kovinkaan paljon matkustellut, mutta olen kuullut tosi monelta, että esimerkiksi San Francisco on juuri niin kiehtova paikka kuin miltä se esim. telkkarissa vaikuttaakin. Ja Floridastahan tykkäsin kovasti, se matkakertomus on täällä blogissakin vielä tallessa.

Juliet kirjoitti...

Siitä on Liian Kauan, kyllä! Olen käynyt myös runoblogissasi, ihaillut ja ihastellut luovuuttasi. Minä olin väärässä jonossa, kun sitä jaettiin ja ihan ymmyrkäisenä katselen yhdestä kulloinkin annetusta sanasta lähteneitä runojasi. Hieno taiteenlaji!

Voi poikaparka... Kouliintuupa ainakin hyvissä ajoin "vaativiin asiakkaisiin" (onhan se hyvänen aika vaativaa, jos haluaa oikein omalle tililleen omaa rahaa laittaa!) ja ehkäpä on jo traumasta toennut sittemmin...

Minua houkuttaisi Ameriikassa eniten Los Angeles ja New York, mutta koluaisin koko maan(osan) oikein mielelläni läpi kyllä vaikka kokonaisuudessaankin! Jos vain aikaa ja rahaa olisi rajattomasti. Kun on toista, ei ole toista ;)

Entäpä sitten noin muutoin maailmassa, mitkä ovat lempipaikkojasi?