torstai 26. lokakuuta 2017

Elämä on valintoja

Enpähän ole ehtinyt ikuisuuksiin sen paremmin kirjoittaa omaa blogia kuin lukea muidenkaan kirjoituksia. Harmittaa vietävästi. Vielä pidempi aika on siitä, kun olen viimeksi soittanut pianoa. Yhtään runoa tai tarinaa en ole kirjoittanut yli vuoteen. Milloinhan olen viimeksi koskenut järkkärikameraani?

Harmittaa vietävästi.

Minulla on elämän lautasella nyt vähän turhan tuhti annos. Kaksi työtä ja tohtorinväitöskirja. Kuntoiluintoilu. Hoki- ja futismutsius. Pakottava tarve kokata joka päiväksi herkullista ja vaihtelevaa, mahdollisimman pitkälti itse tehtyä ruokaa. Harras toive elää nätissä ja siistissä kodissa. Ynnä muuta arkista peruskauraa. Ei minusta oikeastaan siltä tunnu, että voimat loppuisivat, mutta aika ei riitä. Joka ilta nukkumaan käydessä kalvaa mielessä ajatus, että en ole tehnyt läheskään kaikkea sitä, mitä olisin päivän aikana halunnut tehdä. Ja se turhauttaa.

No jos on enemmän tekemistä kuin ehtii tehdä, niin jostain pitää tinkiä. Jotain pitää pudottaa siltä lautaselta pois. Eihän siinä sen kummempaa. Mutta entäs jos ne kaikki ruokalajit siinä lautasella ovat suurta herkkua?

- Sä teet kahta työtä. Siihenhän menee väkisinkin se 70 tuntia viikossa, miäs toteaa ykskantaan.
- No enhän minä kahta kokopäivätyötä tee vaan yhtä varsinaista ja yhtä sivutyötä. Ja sen kokopäivätyön aikataulu on ainakin periaatteessa tosi joustava. Ja ne molemmat työt ovat minulle tosi tärkeitä ja sitä paitsi ne tukevat toisiaan. Ja täydentäväthän ne toinen toisensa palkkapussiakin, puolustaudun.
- Ja sitten sä treenaat liikuntaa vähintään sen 4-5 kertaa viikossa. Kaikkineen siihen menee kolmisen tuntia per kerta. Siitäkin tulee melkoisen monta tuntia, miäs muistuttaa.
[hitto miten ärsyttävää, kun se on oikeassa]
- No mutta siitähän minä saan voimaa! Jos tuntuu, että jaksaminen on tiukilla, niin ei kai silloin sellaisesta kannata luopua, mistä saa voimaa!

- Laske rimaa, kehottaa kollega.
Totta, minut kyllä jo tunnetaan työpaikalla aivan ylitunnollisena suorittajana. Yksi kollega jopa puolitosissaan tuhahti minulle, että hemmottelen opiskelijat piloille liian monipuolisella opetuksella, perusteellisella palautteeella yms. - nyt ne odottavat samantasoista paneutumista kaikilta. Mutta en minä osaa muuten sitä työtä tehdä. Minä koen olevani asiakaspalvelutyössä, jossa opiskelijat ovat asiakkaitani, heitä varten minä siellä olen. En minä voi kuvitellakaan, etten antaisi opiskelijoille kaikkea sitä, mitä minulla suinkin on annettavana - miksi minä olisin siellä, jos en tekisi niin?!?

- Mutta olenhan minä jostain jo tinkinytkin: siitä väitöstutkimuksesta. En ole käynyt seminaaritapaamisissa koko syksynä enkä kirjoittanut sanaakaan itse väikkäritekstiä kuin keväällä viimeksi. Ja siitä joulukuisesta konferenssimatkastakin yritän kiemurrella irti...
- No hurraa, sä olet siis luopunut jostain sellaisesta, mihin et alun perinkään ole käyttänyt aikaa juuri lainkaan, miäs kuittaa.
[hitto miten ärsyttävää, kun se on oikeassa]

Elämä on valintoja. Joskus täytyy priorisoida. Eikä niitä valintoja ja priorisointeja voi kukaan muu minun puolestani tehdä. Täytyy kuunnella sydäntäni ja selvittää tämä tilanne ihan itse ja itseni takia.

Tänään, ajaessani lumituiskussa jumppaan 10-tuntisen työpäivän päälle, asia selkiytyi mielessäni. Jostain on luovuttava. Ja nyt minä tiedän, mistä:

Minä luovun tästä valittamisesta.

4 kommenttia:

marikan polut kirjoitti...

toi on kyllä mahtava luovutus!

Ja oletpa todella energinen, kun ehdit ja jaksat noin paljon, noin tärkeitä asioita!

Timo Lampi kirjoitti...

Mä tein kolmea työtä verokortilla yhtä aikaa. Läksin ennenkuin perhe heräsi ja tulin kun lapset jo nukkuivat. Työt olivat tosi mukavia ja palkat suuria.
Kerran sitten aamuväsyksissä kompuroin johonkin ja toinen lapsista heräsi ja samantien sanoi; iskä, tuu taas joskus käymään.
Siihen loppui kahden kolmesta työn tekeminen.

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommenteista taas! Harmittaa, kun olen niin tyhmä, etten osaa ottaa käyttöön sitä asetusta, jolla voisi vastata jokaiseen kommenttiin erikseen eikä tällä lailla kollektiivisesti. Onkohan se sidoksissa blogipohjaan, sattuiskohan kukaan tietämään?

Mutta siis. Marika, tuo päätökseni on oikeasti toiminut! Kun päätin lakata kuluttamasta aikaa ja energiaa sen tuskailemiseen, etten muka ehdi tarpeeksi, minulta vapautui yllättävän paljon aikaa ja energiaa kaikenlaisten asioiden tekemiseen. Suorastaan uskomatonta, miten paljon apua noinkin pienestä asennemuutoksesta on ollut!

Timo, oi miten opettavainen pikku tarina, kiitos kun jaoit sen! Itsellänihän se sivutyö on kotoa käsin tehtävää ja päätyökin kutsuu kustannuspaikalle vain kolmesti viikossa, joten tämä ei ole meillä ongelma. Enkä sitä paitsi edes usko, että tuo teini minua kovin paljon kaipaisi, vaikka harvemminkin nähtäisiin... Mutta silti, kaikenlaisia vaihtoehtoja tässä pyörittelen pienessä mielessäni, saa nähdä mihin päädyn. Onneksi oikeastaan kaikki vaihtoehdot ovat ihan hyviä.

Timo Lampi kirjoitti...

Syy on blogipohjassa, luulisin. :)

Elämä on täynnä valintoja, kukin tekee niin kuin parhaakseen näkee. :)