perjantai 2. maaliskuuta 2018

Hurmaava Rooma

Tänä vuonna päätimme poiketa tavoistamme ja tehdä hiihtolomalla kaupunkimatkan miähen kanssa kaksistaan. Kohteeksi valikoitui Rooma, jossa emme - käsittämätöntä kyllä! - olleet kumpikaan aiemmin käyneet. Tuumimme, että voisi olla hyvinkin fiksu ajatus ihastella ikuista kaupunkia vilkkaimman turistisesongin ulkopuolella ja hieman viileämmän sään aikana.

No, sitä saa mitä tilaa...

Toki olimme syynänneet säätiedotuksia etukäteen ja tiedostimme, että shortseille ja sandaaleille ei tulisi käyttöä - emmepä me millekään aurinkolomalle olleet lähdössäkään. Mutta silti taas kerran saatiin osoitus siitä, että näinkin kokeneeksi matkailijaksi minä olen kyllä harvinaisen surkea arvioimaan säänmukaisen pukeutumisen tarvetta. Varustauduin sen mukaan, että olosuhteet muistuttaisivat Suomen syyskuuta. Väärä arpa.

Koska matkamme kesti vain pitkän viikonlopun verran, olimme päättäneet sisällyttää matkaohjelmaamme vain ne ehdottomimmat must-jutut: keskeisimmät historialliset nähtävyydet, Vatikaanin, Colosseumin - ja tietenkin jalkapallopelin. Tätä silmällä pitäen valitsimme hotellin aivan historiallisen keskustan ytimestä. Tämä osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Hotellimme Abruzzi sijaitsee käytännössä Pantheonin rappusilla, ja siitä on kävelymatka kaikkiin historiallisen keskustan kohteisiin. Lisäksi ympärillä on tietenkin runsaasti ruokapaikkoja (joskaan ne tuskin ovat sieltä autenttisimmasta päästä, koska turistialueesta on kyse) mutta ei yöelämää eikä juurikaan liikennettä. Näin ollen yöunet saa koisia suhteellisen rauhassa, vaikka hotellin äänieristys onkin täysin olematon. Tästä seikasta on pikemminkin iloa, sillä päiväsaikaan ja alkuillasta hotellihuoneessa saa nauttia suhteellisen laadukkaasta livemusiikista, kun valikoidut katusoittajat esiintyvät Pantheonin aukiolla.

Saavuimme Roomaan lauantai-iltana. Satoi vettä. Lämpötila oli viitisen astetta. Onneksi hotellilta sai lainaksi sateenvarjon ja lähin ruokapaikka oli heti nurkan takana. Sielun korvissa kaikuivat italofiili-ystävien neuvot ja omankin kokemuksen syvä rintaääni, että aina ja ehdottomasti on syytä kiertää kaukaa sellaiset ravintolat, jotka sijaitsevat jonkin turistikohteen äärellä ja joissa on sisäänheittäjä. Näin ollen annoimme sisäänheittäjän ohjata meidät lämmittimen alle terassille, josta oli suora näkymä Pantheoniin. Nautimme iltapalaksi antipasti-lajitelman paikallisia leikkeleitä ja juustoja, lasillisen talon viiniä ja roppakaupalla tunnelmaa. Varmasti oli ylihintaista bulkkikamaa, mutta maussa ei ollut valittamista, ja onpahan sitä tullut pöllömmissäkin paikoissa einestettyä.

Kännykkäräpsy iltapalapöydästä.

Sunnuntaipäivän ohjelmassa olivat historiallisen keskustan arkkitehtoniset nähtävyydet, jotka tosiaan pystyy helposti kiertämään jalkaisin. Muutenkin pelkästään ympäriinsä kävely on Roomassa valtaisa elämys, ainakin tällaiselle kun silmä lepää, sielu lepää -ihmiselle. Koko kaupunkihan on kuin yksi suuri ulkoilmamuseo! Sitä kauneuden määrää ei pysty sanoin kuvailemaan! Jos miäs olisi jonkinlaisella naksuttimella laskenut, montako kertaa sen aamupäivän aikana hän kuuli suustani huudahduksen Oi katso miten ihana kuja!!!, olisi lukema todennäköisesti ollut melkein sama kuin askelmittarissa.

Piazza Navona
Oi katso miten ihana parveke!!!

Fontana di Trevi
Trevin suihkulähde oli nähtävyyksistä ainoa, jolla oli ärsyttävyyteen asti turistiryysistä. En halua tietää, millaista siellä on kesäaikaan... Pakenin viereseen Benettonin myymälään. Ostin neuleen.

Espanjalaiset portaat.
Ilmeisesti olemme aika onnekkaita, kun tosiaan näimme nämä portaat; useimmissa näkemissäni esitekuvissa niillä istuu turismoa kuin silliä suolassa. Jotain iloa siitäkin, että oli aivan liian kylmä istua millekään kiviselle pinnalle! Ja vielä tiedoksi niille, jotka eivät tätä ennestään tienneet mutta haluavat tietää: näitä rappuja kutsutaan espanjalaisiksi sen vuoksi, että lähistöllä on Espanjan Vatikaanin-suurlähetystö.

Nämä  nähtävyydet ihasteltuamme palasimme hotellille ja lepuutimme hetken jalkojamme sen miellyttävän livemusiikin säestyksellä. Sen jälkeen mätimme roppakaupalla lisää vaatetta päälle ja hurautimme taksilla Stadio Olimpicolle katsomaan jalkapallo-ottelua AS Roma - Inter Milan. Meillä oli paikat aivan Roman fanikatsomon vierestä, ja olihan se tunnelma huikea. Laulu raikui ja liput liehuivat. Meininki oli oikein viihdyttävä niin katsomossa kuin kentälläkin - mutta kun siellä oli niin hiivatin kylmä!!! Vettäkin satoi raliasti. Onneksi katsomo oli katettu, joten emme sentään enää kaupan päälle kastuneet. Koko ajan kuitenkin mielessäni kalvoi ajatus siitä, että ellemme saisi pelin päätteeksi taksia, edessä olisi pahimmillaan viiden kilometrin talsinta hotellille siinä koiranilmassa. Tämän kohtalon välttääksemme hipsimme pois jo noin varttia ennen pelin loppua (Milano johti siinä vaiheessa 2-0, joten jo senkin puoleen oli varmasti hyvä ajatus poistua ennen pahantuulista fanilaumaa) ja saimme kuin saimmekin käsiimme taksikuskin heti stadionin portilla. Matkan hinta oli "yllättäen" nelinkertaistunut verrattuna siihen, mitä se oli toiseen suuntaan ollut, mutta eipä siinä paljon auttanut turismon tingata. Nolla astetta ja kaatosade ynnä alle kymmenen taksia parillekymmenelletuhannelle katsojalle takasivat aika messevät myyjän markkinat. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että oli hyvin sijoitettu ylimääräinen rahasumma se!

Maanantaiaamuna heräsimme sitten tällaiseen näkymään:


Ensireaktio: Hihii, kaksi senttiä lunta! Roomassa! Seuraava reaktio: Helvata, kylmää ja märkää. No, onneksi tänään onkin tarkoitus viettää koko päivä sisätiloissa Vatikaanin museoissa. Todellisuus valkeni (huomaa kekseliäs sanavalinta) vasta, kun haimme aamiaislipukkeemme hotellin vastaanotosta. "Buongiorno! Aamiainen on kyllä tarjolla tänäänkin - se onkin sitten ainoa asia, joka tänään toimii! Koulut ovat kiinni, bussit eivät kulje, metrot eivät kulje, taksit eivät kulje..." kertoili vastaanoton setä ystävällisesti. "Jaa, mitenhän me sitten pääsemme Vatikaaniin?" kysyimme. "Ei sen väliä, sillä Vatikaani on tänään kiinni, sieltä on lähetetty tiedote kaikkiin hotelleihin", vastasi setä yhtä iloisesti. No, hyvä sentään että saimme tiedon, joten ehdimme perua ennakkoon varaamamme liput. Kun kysyimme, mitä me sitten voisimme tehdä, vastaus oli innostunut: "No kierrelkää nähtävyyksiä ja ihmetelkää, kun niillä on lunta!" Vastaanottovirkailija - noin viisikymppinen herrasmies - kertoi näkevänsä kotikaupungissaan lunta nyt kolmatta kertaa elämässään. Meille sen sijaan tuon valkoisen ihmeaineen uutisarvo ei ollut kummoinenkaan...

Ensireaktio: Että mitähän v###ua?!? Kaksi senttiä lunta ja koko kaupunki on täysin jumissa?! Seuraava reaktio: No hitto. Me olemme Suomesta, meitähän ei pari lumihiutaletta pysäytä! Me halusimme nähdä tänään Vatikaanin ja mehän näemme tänään Vatikaanin! Pakkasimme päällemme jotakuinkin joka ainoan vaatekappaleen, joka laukusta löytyi, ja lähdimme kävelemään kohti Paavin valtakuntaa, johon ei ollutkaan matkaa kuin pari kilometriä (oi-katso-miten-ihania-kujia pitkin), joten ihan turha se taksi olisi ollutkin.Ostin matkan varrelta lämpimän kaulahuivin vielä varustustani täydentämään.

Kun pääsimme Sant'Angelon linnaan johtavalle sillalle, tilanteen ainutlaatuisuus alkoi todella painua tajuntaamme: Roomassa käy miljoonia turisteja vuosittain, ja he ottavat satoja miljoonia kuvia näistä samoista maisemista - mutta eipä kovin monella ole tällaisia kuvia kuin meillä! Ja voi kyllä, Rooma on todella huikaisevan kaunis lumihunnussaan(kin)!!!




Pietarinkirkkoa ja muita Vatikaanin ihmeellisyyksiä pääsi tosiaan ihailemaan vain ulkoa päin, mutta kyllähän niissäkin silmä ja sielu kummasti lepäsi.



Paikallinen turisti-info sentään oli auki, ja sieltä varasimme opastetun kiertokäynnin seuraavaksi iltapäiväksi. Paluumatkalla pistäydyimme vielä Sant'Angelon linnassa, joka mitä ilmeisimmin oli kaupungin ainoa avoinna oleva kohde (tai no, ei sielläkään ihan joka paikkaan päässyt, mistä syystä lipun sai puoleen hintaan) ja jonot olivat sen mukaiset, mutta olihan se ehdottomasti pistäytymisen arvoinen paikka. Sitä mestarillisen taiteen määrää! Pelkästään sisäkatoissa oli enemmän kauneutta kuin keskitason taidemuseossa!


Illallispaikkaa haeskellessamme huomasimme jonkinlaisen ostoskeskuksen. Se sijaitsi todella hulppeassa talossa, joten epäröimme, uskaltaisiko sinne tavallisen turistin budjetilla edes vilkaista. Lopulta kuitenkin ajatus sisätiloihin pääsemisestä tuntui niin houkuttelevalta, että rohkaistuimme peremmälle. Yllätykseksemme suurin osa myymälöistä olikin sangen kohtuuhintaisia - tyypillistä Roomaa: kun ei ole muuta kuin hulppeita rakennuksia, niin sitten ne edullisemmatkin paikat sijaitsevat sellaisissa! Ostin villapaidan sekä uuteen kaulahuiviini mätsäävän pipon.

Seuraavaksi päiväksi meillä oli varattuna liput Colosseumille ja Forum Romanumiin. Miäs vitsaili verryttelevänsä hyvin etukäteen, että olisi sitten valmis taistelemaan siellä areenalla.

Vähänpä tiesimme, miten osuvaksi tuo vitsi osoittautuikaan...

Suuntasimme Colosseumille heti paikan avautumisaikaan puoli yhdeksäksi. Meillä oli jonon ohittamiseen oikeuttavat liput, mutta ne piti kuitenkin vaihtaa varsinaisiksi pääsylipuiksi lipputiskillä, joten liityimme jonoon odottelemaan tiskin avautumista. Ihan puoli yhdeksältä se ei avautunut, mutta eipä sitä kai niin minuutin päälle... Riivatun kylmähän siinä jonossa vain oli seistä, kun aurinko ei ollut vielä kivunnut amfiteatterin muurien yli. Siinäpä tulivat pipo, kaulahuivi ja villapaita tarpeeseen! (En ehkä ole kovin hyvä ennakoimaan, mutta onneksi olen sen edestä hyvä shoppailemaan!)

Hieman yhdeksän jälkeen lippuluukulle ujutettiin A4-kokoinen tiedote, jossa kerrottiin, että Forum Romanum pysyisi suljettuna koko päivän liukkaan kelin vuoksi. Huokaus. Mutta entäs Colosseum sitten? Henkilökunnasta ei näkynyt vilaustakaan, mutta jonottajien keskuudessa kiersi sitkeä huhu, että amfiteatteri saattaisi kuitenkin jossain vaiheessa avautua. Lähdimme kiertelemään paikkaa saadaksemme kuvia edes ulkoapäin. Lopulta yhytimme yhden henkilökunnan edustajan, jolta kysyimme, milloin Colosseumille mahdollisest pääsisi. "Ehkä kymmeneltä, ehkä ei koskaan", kuului tympeä mutta tyhjentävä vastaus. Päätimme jäädä ainakin joksikin aikaa odottelemaan. Palasimme siis jonoon sille lippuluukulle, jolla jonottamisen välttämiseen oikeuttavan ennakkolipun haltijoiden oli määrä asioida.

Ja sitten odotimme.


Ja odotimme.


Ja odotimme. Jono takanamme kasvoi, mutta me olimme onneksi aika keulilla. Lopulta puoli yhdeltätoista avattiin yksi lippuluukku! Kyllä, yksi. Ei se, jolle me jonotimme, vaan viereinen. Jonot muuttuivat silmänräpäyksessä kaoottiseksi laumaksi. Onneksi miäheni on pitkä ja terve eikä pelkää tungoksia, kuten minä. Ja onneksi hän oli valmistautunut siihen gladiaattoritaisteluun - sellaista hän nimittäin sai toden teolla käydä pitääkseen itseään olkapäähän ylettyvät espanjalaisneitokaiset sekä raavaammatkin ranskalaisuroot takanaan. Ja lopulta, noin puolen tunnin vääntämisen jälkeen, meillä oli kädessämme liput Colosseumille! Sitten vain amfiteatterille menevän jonon jatkeeksi. On se hyvä, että ostimme ne jonon ohi -liput...

Oliko se Colosseum sitten näkemisen arvoinen? Oli, ilman muuta. Oliko se kaiken sen jonottamisen, odottamisen, palelemisen, häsläämisen yms. sekasorron arvoinen? No ei. Vanhaa kiveä, sitähän se kuitenkin pohjimmiltaan on. Mutta olisihan se ollut noloa palata Roomasta käymättä siellä. Enkä halua edes kuvitella, miltä sama ruljanssi olisi tuntunut 40 asteen helteessä ja tuhatkertaisen väkimäärän kera.

Colosseumilta siirryimme suoraan Vatikaaniin ja liityimme kiertokäyntilaumaamme. Oppaamme Giovanni vaikutti sillä lailla hellyttävällä tavalla nuhjuiselta ja elämäänsä - tai ainakin työhönsä - kyllästyneeltä, mutta sangen kelvollisella englannin kielellä hän kertoili meille kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita niin Vatikaanista kuin Roomastakin. Opastetulla kierroksella käytiin läpi vain pieni osa Vatikaanin museoista, sillä, kuten Giovanni asian ilmaisi, "museoissa on yhteensä 7 km käytäviä ja älkää luulkokaan, että minä enää tässä iässä rupean sellaisia matkoja kävelemään!" Ja niiden käytävien varrella on kuulkaa sitten taidetta! Jälleen kerran joudun vain toteamaan, että edes minun, kuutta kieltä puhuvan viestinnän ammattilaisen, sanat eivät mitenkään riitä kuvaamaan sitä suunnatonta mestariteosten kavalkadia, joka tuntuu jatkuvan kaikkialla silmänkantamattomiin. Esineistöä on kirjaimellisesti liiaksi asti jopa itse museoille; esimerkiksi yhteen puutarhaan tullessamme Giovanni totesi ihan sivumennen, että "no tuossa räystään alla on alkuperäisiä patsaita faaraoiden ajan Egyptistä, ne nyt vain ovat siinä, koska ne eivät oikein kestä säätä, mutta ei niille ole mitään paikkaakaan keksitty. Sen sijaan nuo leijonapatsaat tuossa ovat kiveä, ne kestävät kyllä olosuhteita ja kosketustakin, joten jos ette koskaan ennen ole sattumoisin hiplanneet 3000 vuotta vanhaa kiveä niin siinä sitä nyt olisi, käykää ihmeessä koittamassa!"

Patsastaidetta silmänkantamattomiin
Kuinkahan monta kertaa kierroksen aikana Giovanni totesi jostain teoksesta, että kyseessä on yksi maailman kymmenestä tunnetuimmasta taideteoksesta (yritin laskea, ihan kymmeneen en päässyt - no, onhan Mona Lisa Louvressa)? Ja olihan niitä siellä! Belvederen Apollo, Laokoon, Julius Caesar...Kävelimme tuhansia vuosia vanhoja mosaiikkilattioita pitkin loputtomalta tuntuvan gobeliinikäytävän läpi, ja lopulta päädyimme Sikstuksen kappeliin. Siellä ei valitettavasti saa ottaa valokuvia eikä edes puhua, mutta ei siksi, eihän siellä meinannut muistaa edes hengittää - aivan kirjaimellisesti henkeäsalpaavan vaikuttava paikka! Upeissa väreissä hehkuvat, taidokkaasti restauroidut Michelangelon seinä- ja varsinkin kattofreskot ovat aivan mielettömiä! Olisin voinut seistä siellä ahtaassa, ähkytäydessä kappelissa niska kenossa varmaan niin kauan, ettei pääni enää olisi taipunut takaisin normaaliin asentoonsa, mutta valitettavasti Giovanni paimensi meitä jatkamaan vielä Pietarinkirkkoon. Se puolestaan on suuren suuri, ja toki niin ikään täynnänsä huikeaa, maailmankuulua taidetta - esimerkiksi heti ovensuussa on Michelangelon kuuluisin työ Pietá - mutta jotenkin se jätti minut vähän kylmäksi. Liekö sitten kyse ollut jo turnausväsymyksestä vai mistä, mutta aika pikaisen kiertelyn jälkeen totesimme miähen kanssa, että eiköhän se ollut nyt nähty. Pietarinkirkko, Vatikaani - ja koko Rooma siltä erää. Lento kotiin lähti heti seuraavana aamuna.


Arrivederci Roma! Yhtään en pahastuisi, vaikka vielä tapaisimmekin - mutta ehkä hieman paremman sään aikaan kuitenkin...

6 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Ihan mukava matkakertomus, tänks!!

Careliana kirjoitti...

Tänks itsellesi Timo. Ihan mukava oli matkakin. Kyllä se vain niin on, että oma asenne ratkaisee paljon - jos jää surkuttelemaan ja manaamaan esim. säätä, jää varmasti kaikesta hienosta paitsi, mutta jos yrittää saada mahdollisimman paljon iloa irti olosuhteiden asettamissa rajoissa, yleensä sitä iloa tosiaan saa!

Juliet kirjoitti...

Tutunnäköistä oli, palautui kymmenen vuoden takaisen reissun muistikuvat mieleen kuvistasi ja kuvauksistasi :) Rooma on kyllä meidän, siis minun ja miehen, suosikkikohde Euroopassa edelleen, vaikka olemme sen jälkeen kolunneet monta muutakin hienoa kaupunkia.

Mona Lisa muuten lienee Louvressa, ellei sitä ole menty siirtämään :o Hauskalta kuulosti tuo Giovannin tapa kertoa. Itse muistan oppaastamme vain sen, että Sikstuksen kappelissa hän huusi vähän väliä siellä vaimeasti juttelevalle turistimassalle: "Silenzio! No photo! No video!" ja tämä kaikui sitten koko kappelin komeudelta aivan jatkuvasti. Siinä sitä hiljaisuutta olikin.

PS. Kommentoin ihan pikkuisen jälkijunassa tuohon joulupostaukseesi. Ajattelin vain, jos ei niistä tule mitään ilmoitusta sinulle, kun tuo tosiaan on jo aika monen postauksen takana. Mitä nämä ovat, postaus ei oikein kuulosta hyvältä. Eikä päivitys... Eikä kirjoitus...

Careliana kirjoitti...

Juliet, pitkästä aikaa, ihana "nähdä" taas! Ja kiitos korjauksesta, eipä Versailles'ssa taida mitään erityistä taidenäyttelyä ollakaan (okei, tällä kertaa tarkistin asian Googlesta ennen julkaisemista), korjaankin tekstini saman tien. Siinäpä on muuten toinen klassikkokohde, jossa emme ole käyneet, Pariisi (tai koko Ranska itse asiassa).

Ja kyllä se Rooma minunkin top vitoseeni meni, ainakin Euroopan kaupunkikohteista. Varmasti siellä riittää nähtävää monelle visiitille, kun ottaisi aina eri painopisteen.

marikan polut kirjoitti...

unohtumaton reissu teillä!

Careliana kirjoitti...

Kiitos, oli kyllä, ja voittopuolisesti kuitenkin positiivisella tavalla. :)