Yllättävän kiva Albufeira

Tänä vuonna valitsimme kesälomakohteeksemme Portugalin ihan vain sillä perusteella, että siellä emme olleet koskaan vielä käyneet. Kaupunkilomakin kävi mielessämme, mutta rantaloma kuitenkin voitti, ja kohteeksi tarkentui Portugalin aurinkorannikko Algarve ja sen turistikeskus Albufeira.

Kun siirryimme suunnitelmista käytännön matkajärjestelyihin, kohtasimme yllätyksen: Suomesta ei tällä hetkellä ole suoria lentoja Algarveen. Matkoja on kyllä tarjolla parinkin matkatoimiston kautta, mutta paketit käsittävät vain hotellivarauksen ja reittilennot vaihtoyhteyksin, joten me totesimme, että yhtä hyvin voimme varata matkamme omin päin. Yksi vaihtoehto olisi ollut lentää Lissaboniin tai Malagaan, mahdollisesti viettää siellä päivä tai pari ja siirtyä sitten vuokra-autolla kohteeseen. Niin kiva kuin tuollainen yhdistelmämatka olisi ollutkin, tällä kertaa päädyimme aika- ja hintapoliittisista syistä lentämään Algarveen yhden pysähdyksen taktiikalla Münchenin kautta. Vaihtoyhteys ei ollut ihan ihanteellinen vaan sisälsi melko pitkän odotusajan Münchenissä, joten kokonaismatka-aika venyi turhauttavan pitkäksi – varsinkin suhteessa siihen, kuinka paljon nopeammin välin olisi suoraan lentäen voinut taittaa. Mutta eihän maailman joka ainoalta lentokentältä joka ainoalle muulle lentokentälle voi suoraa yhteyttä olla. Perillepä päästiin näinkin.

Ihan heti kärkeen on todettava, että Albufeira on turistirysä. Klassinen ja tyylipuhdas turistirysä. Mitään muuta ei pidä kenenkään kuvitteleman. Jos siis kaipaat lomaltasi aitoa paikalliselämää, kulttuurielämyksiä tai muita yleviä aktiviteetteja, matkusta johonkin ihan muualle. Jos sen sijaan kaipaat ihan rehellistä löhölomaa meren äärellä auringon alla, siihen tarkoitukseen Albufeira soveltuu mitä mainioimmin. Me olemme maailmanmatkoillamme riittävän monta turistirysääkin nähneet, joten tiesimme mitä odottaa – mutta päädyimme yllättymään positiivisesti!

Maisemat 5/5

Vaikka tätä nykyä Albufeira on käytännössä sataprosenttisesti turismin palvelukseen valjastettu, sitä ei kuitenkaan ole turisteja varten rakennettu vaan sen historia ulottuu aikoihin ennen muinaisia roomalaisia, ja tämä näkyy yleisilmeessä tietynlaisena sielukkuutena. Kaupungin arkkitehtuuri on tavattoman viehättävää: erittäin hyvin hoidettuja, suloisia taloja, joiden julkisivut riemastuttavat valkoisen, sinisen ja pastellivärien kirjollaan, ja niiden välissä luikertelevia tunnelmallisia, kapoisia kujia (joita kulkiessamme viimeistään kiitimme päätöstämme olla yrittämättä itse autoilla kohteessa!). Ja tämän kaiken taustana toisaalla jylhinä kumpuilevat rinteet ja toisaalla kirkkaansininen Atlantti jyrkkine, okranvärisine rantapenkereineen. Siinä kyllä silmä lepää – ja sielu! 

(Jalat sen sijaan eivät mäkisessä maastossa lepäämään pääse, eli en kyllä suosittelisi kohdetta liikuntarajoitteisille.)

Ranta 3,5/5

Albufeiran ranta on pitkä ja leveä, ja sen hiekka on kaunista ja puhdasta, joskin sangen simpukansirpalepitoista. Atlantin valtameren vesi ei ole kesähelteilläkään yhtä lämmintä kuin Välimeren, mutta suomalaisiin järvivesiin tottuneelle lämpötila riittänee hyvin. Aktiviteettejakin on tarjolla aina polkuautoveneistä liitovarjoiluun, mutta niitä ei onneksi väkisinmyydä, vaan palveluntarjoajat odottelevat kiltisti omilla sijoillaan turistien oma-aloitteista ostohalukkuutta, jota tuntuikin ihan mukavasti ilmenevän. Tyrkytyksenvihaaja kiittää! Biitsikävelyt olivat siis kaiken kaikkiaan oikein nautinnollisia. Ainoana miinuksena mainittakoon paikka paikoin aika runsaiksikin matoiksi kasaantuva levä, jonka löyhkä sai minut kala-allergikon suuntaamaan kauemmas vesirajasta.

Iltaelämä 4/5

Albufeiran keskustassa on ravintoloita. Ruokaravintoloita ja juomaravintoloita. Ihan tuhottomasti ravintoloita: Google Mapsin mukaan puolen mailin säteellä meidän hotellistamme on 120 erilaista ravintolaa. Että ei pääse nälkä tahi jano yllättämään.

Portugalihan on sen verran pohjoisessa, että valoisa aika jatkuu yllättävän pitkälle iltaan. Pimeä alkaa laskeutua lähempänä kahdeksaa, ja silloin ihmisten virta valtaa vanhankaupungin kapeat kujat. Albufeira tuntuu houkuttelevan ihan kaikenikäisiä: on lapsiperheitä, bileikäistä nuorisoa sekä varttuneempia pariskuntia – kirjo ulottuu ihan kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Paikka tarjoaa siis loistavat puitteet yhdelle minun henkilökohtaisista lempipuuhistani: ihmisten tarkkailulle.

Yksi keskustan kaduista, lempinimeltään ”the Strip”, on kehkeytynyt baarikaduksi. Kukin baari tarjoaa omanlaistaan viihdykettä karaokesta matontamppausmusiikkiin, mutta myös itse kadulla voi päästä nauttimaan musiikkiviihteestä. Me päädyimme useampanakin iltana kuuntelemaan artistia nimeltä Nuno Ess, jonka show sai minut pohdiskelemaan, että jos Portugalissa on noinkin tasokkaita laulajia, miksi ihmeessä ne lähettävät Euroviisuihin vuosi toisensa jälkeen niitä fadon parkujia… Parhaimmillaan Nunon esitys keräsi kadulle valehtelematta satoja ellei lähemmäs tuhat turistia laulamaan ja tanssimaan. Sitä voi kuvata tasan yhdellä sanalla: Elämää. Tosi hieno fiilis!

Ruoka 3/5

Me emme miähen kanssa ole välimerellisen ruokakulttuurin ylimpiä ystäviä, vaan pidämme voimakkaammista makumaailmoista. Toki kuitenkin tutustuimme myös portugalilaisen keittiön antimiin. Ymmärrämme hyvin, että yhden (tai useammankaan) turistikeskuksen tarjonta ei suinkaan edusta koko maan keittiötä, joten en missään nimessä halua yleistää yli aineiston, mutta jonkinlaista vertailua voimme tehdä suhteessa kokemuksiimme vastaavista turistikeskuksista Kreikasta, Turkista ja Espanjasta. Ja meidän vankkumattoman kahden hengen raatimme tuomio on … [rumpujen pärinää]: Portugali voittaa paikalliskilpailijansa mutta ei pärjää kaakkoisaasialaiselle tai laadukkaalle pohjoisamerikkalaiselle ruoalle (huom. nyt ei puhuta amerikkalaisesta höttöbulkista, joka on hädin tuskin ruoaksi luokiteltavissa). 

Albufeirassa nauttimamme paikallinen ruoka oli pääosin ihan maukasta mutta armottoman kuivaa. Lautasella oli tyypillisesti rutikypsäksi grillattu lihanpala ja kelmeitä ranskanperunoita, joskus jokunen porkkanansuikale ja salaatinlehti, eikä sitten muuta. Väriä ja mehevyyttä tuovat elementit, kuten kastikkeet tai mehukkaat vihannekset, loistivat poissaolollaan. Aika monta Helman’sin pikku majoneesipussia tuli turistettua… Toki mainittakoon, että seutu on kuuluisa ennen kaikkea kalaruoistaan, joita minä en pysty syömään enkä aromaattisimpia välttämättä siedä edes samassa pöydässä, joten suuren kalansyöjän kokemukset voisivat olla ihan toisenlaisia. Miäs kokeili tonnikalapihviä sekä grillattuja sardiineja, joista ensin mainittu oli kuulemma oikein maukas ja yllättävänkin mehevä, viimeksi mainitut puolestaan aika mitäänsanomattomia – ilmeisesti hajua oli enemmän kuin makua, koska minä voin niistä jo pahoin.

Mutta kuten edellä on mainittu, valinnanvaraahan Albufeirassa riittää, joten mekin söimme matkalla erittäin hyvin, kyllä kiitos ja röyh! Parhaina makuelämyksinä jäivät mieleen kahdenkin intialaisen ravintolan mahtavat makupommit sekä italialaisen ravintolan erinomaiset pasta-annokset.

Ostosmahdollisuudet: 0/5

Mainitsinko jo, että Albufeirassa on ravintoloita? No muutahan siellä ei sitten olekaan. Rantavarusteita ja matkamuistoja, eritoten Portugalin jalkapallojoukkueen fanituotteita, toki on tarjolla, ja muutamasta marketista saa limsaa, kaljaa ja viinaa, mutta varsinaisia kauppaliikkeitä ei keskusta-alueella ole lainkaan. Jos ostohousut oikein kovasti kutittavat, voi suunnata pienen matkan päässä sijaitsevaan ostoskeskukseen, mutta meissä ei sen liikevalikoima ainakaan pikaisen nettiselauksen perusteella herättänyt shoppailuhimoa, joten emme käyneet sitä katsastamassa. Yksi pieni pullo portviiniä oli oikein riittävä matkamuisto.

Retket 4/5

Algarven retkitarjonnasta suuri osa suuntautuu merelle, mutta myös kaupunkimatkoja Lissaboniin ja Espanjan puolelle Sevillaan on tarjolla – esimerkiksi niille shoppailunhaluisille. Me emme viitsineet viikon lomalla lähteä kovinkaan pitkille retkille, mutta halusimme nähdä Cabo de São Vicenten, joka on Manner-Euroopan luoteisin kolkka, sekä tutustua rannikon korkeiden kallioiden luoliin.

Cabo de São Vicente tunnetaan nimellä ”maailman laita” (englanniksi the end of the world), ja sitähän se varhaisen maailmankuvan mukaan on ollutkin. Sieltä ovat lähteneet lukuisat portugalilaiset laivat tutkimus- ja valloitusmatkoilleen tätä maailmankuvaa laajentamaan. Paikka on vaikuttava! Ensinnäkin se on huikaisevan kaunis: kirkkaanpunainen majakka seisoo pystysuoraan merestä kohoavan kallion päällä, ympärillään silmänkantamattomiin silkkaa ulappaa – toisessa suunnassa seuraava manner on Afrikka tuhannen kilometrin päässä, toiseen suuntaan taas saa seilata viitisentuhatta kilometriä, ennen kuin kohtaa Amerikan maaperän. 

Meidän käyntimme aikana sää oli sangen säyseä, vaikka tuuli puhalsikin sellaisella voimalla kuin kuvitella saattaa otettuaan vauhtia tuon mainitun ulapan matkalta, mutta etenkin talvisaikaan kuulemma aallot voivat lyödä jopa yli majakan, joka on 24 metriä korkea ja seisoo yli 60 metriä korkealla kalliolla. Melko vaikuttava ajatus, vai mitä! Paikka herätti vaikuttavia ajatuksia muutenkin: oli kiehtovaa kuvitella, kuinka satoja vuosia sitten tyypit ovat seisseet niillä samoilla sijoilla ja pohdiskelleet, että hmmm, onkohan tuolla horisontin takana sittenkin vielä jotain, pitäisköhän lähteä katsomaan… Lisäksi pähkäilin pääni puhki, kuinka niiltä varhaisilta löytöretkiltä on voinut kukaan selvitä hengissä – kuinka ihmeessä on aluksissa saatu vesi ja ruoka riittämään, kun lähtiessä ei ole ollut mitään hajua siitä, miten kauas ollaan menossa?! Täytynee tarttua historiankirjoihin.

Cabo de São Vicenten -retkellä pysähdyttiin myös Lagosissa. Lagos on oikein viehättävä pikku kaupunki – ja sivumennen sanoen ihan varteenotettava vaihtoehto niille, joita Algarven alue kiinnostaa mutta Albufeiran kaupallisuus kammoksuttaa. Lagosissakin on viehättävää arkkitehtuuria, kilometritolkulla laadukasta rantaa, monipuolinen ravintolatarjonta ja lisäksi jopa jokunen museo ja ihan oikeita kauppojakin. Ihan kiva paikka, mutta me ehdimme neljän tunnin pysähdyksellä jo vähän pitkästyä.

Algarven rannikon maisemiin ja luoliin pääsimme puolestaan tutustumaan parhaalla mahdollisella tavalla: minä sup-lautaillen ja miäs (joka jostain käsittämättömästä syystä ei jaa intohimoani suppailuun) kajakilla meloen. Se jos mikä oli loma-aktiviteettien aatelia! Kieltämättä meininki muistutti välillä merellistä versiota huvipuiston törmäilyautoradoista, kun samoilla luolilla pyöri venelasteittain turisteja, joista suurin osa oli valitsemassaan kulkuvälineessä ensimmäistä kertaa ja näin ollen täysin kujalla siitä, miten sitä ajetaan. Mutta minua nyt eivät mitkään maailman murheet paina, kun saan sup-laudan alleni. Olin lautailun riemusta ja mahtavista maisemista aivan haltioissani. Puolentoista tunnin aktiivisen melomisen jälkeen jalkani olivat silkkaa spagettia mutta sydän onnellisuudesta sykkyrällä.

Oho!

Me olemme harrastaneet aika paljonkin off season -matkailua ja eksoottisia kaukokohteita, mutta kukapa olisi uskonut, että tämä suosittu eurooppalainen rantakohde olisi yksi niistä harvoista paikoista, joissa olomme aikana emme kuulleet sanaakaan suomea! Hankalat lentoyhteydet ovat selvästikin tehneet tehtävänsä. Algarven rannat ja kujat ovat täynnä brittiläisiä, saksalaisia ja ranskalaisia turisteja, mutta suomalaiset suuntaavat selvästikin toisaalle. Ja ihmekö tuo. Vaikka me tosiaan pidimme Albufeirasta yllättävänkin paljon, ei siellä silti mitään niin ihmeellistä ollut, mikä tekisi siitä lentokenttärallin arvoisen – jos vaihtoehtona on reilun kolmen tunnin suora lento vaikkapa jollekin Kreikan saarelle, jolla on ihan yhtä lailla auringon paahdetta, kauniita maisemia, laumoittain turisteja, kuivaa ruokaa ja bonuksena vielä lämpimämpää merivettä. Mutta jos satut olemaan vaikkapa kiertomatkalla tai muuten vain nautit matkanteosta, Algarven alue on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen!