Kun Finnair markkinoi tarjouslentoja 100-vuotispäivänsä kunniaksi, päätimme tarttua tarjoukseen ja tehdä pienen kaupunkimatkan. Halusimme ottaa myös Lapskullan ja Miniän mukaan, ja yhteistuumin valitsimme kohteeksi Berliinin.
Matkamme kesti torstaista maanantaihin, ja on toki ihan itsestään selvää, ettei siinä ajassa ehdi saada valtavasta ja monipuolisesta kaupungista irti kuin pintaraapaisun verran. Minä olin käynyt Berliinissä kerran aikaisemmin, silloisen poikaystäväni sukulaisten luona ammoisella 1990-luvulla, ja ainoa asia, jonka kaupungista muistin, oli eläintarha pandoineen. Sinne halusin uudestaan. Miäs puolestaan halusi jalkapallopeliin. Näiden must-aktiviteettien lisäksi päätimme vain hankkia paikallisliikenteen kimppalipun ja kiertää joitain satunnaisia nähtävyyksiä. Mielestäni tämä oli ihan toimiva strategia. Kovinkaan kokonaisvaltaista kuvaa kaupungista ei päässyt syntymään, mutta kaikenlaista mielenkiintoista kuitenkin ehdimme nähdä ja kokea.
Hotellimme sijaitsi kaupungin itäpuolella, Alexanderplatz-aukion lähistöllä, melkeinpä sen kuuluisan DDR:n TV-tornin juurella. Jonnet ei muista, mutta minä pystyin sieluni silmillä näkemään, kuinka Nukkumatti Nukkumatti lasten sieltä heitti unihiekkaa. Oi nostalgiaa.
Alexanderplatz on myös liikenteen solmukohta, joten sijainti tuki sukkulointistrategiaamme hyvin; kunhan opimme hahmottamaan raideliikenteen reittikarttaa, pääsimme näppärästi liikkumaan ympäriinsä ja pystyimme edes vähän säästämään jalkojamme, vaikka kaupunkilomalle ominaisesti askeleita kertyikin silti vallan kiitettävä määrä.
Kun silmä lepää, sielu lepää -filosofiaa Berliinin itäpuoli sen sijaan ei palvellut. Arkkitehtoninen yleisilme on mitäänsanomattoman harmaa; kovin vanhoja rakennuksiahan Berliinissä ei sattuneesta syystä paljonkaan ole, eikä itäblokki-estetiikka liiemmin sykähdytä. Poikkeuksen tekee n. kilometrin (yhden juna-asemavälin) päässä Alexanderplatzilta sijaitseva Hackersche Höfe: korttelin verran toinen toistaan sympaattisempia sisäpihoja, joilla toimii suosittuja ravintoloita ja paikallista designia myyviä kauppoja. Erityisen hieno on katutaiteelle omistettu sisäpiha, jonka seinämien muraalit ja graffitit päivittyvät tiuhaan. Se oli minun mieluisin kokemukseni koko matkalla (ja jos jokin voittaa minun kirjoissani pandat, se on kuulkaa paljon se!).
*** Maisemat 2/5 ***
Tulopäivänämme satoi vettä, joten päätimme viettää päivän ostoskeskuksen suojissa. Mall of Berlin on kahdesta rakennuksesta koostuva kompleksi, jossa ovat edustettuina tyypillisimmät eurooppalaiset brändit ja ketjut. Kauppoja on kolmisensataa, ja itse ehdin kiertää niistä noin puolet (toisen rakennuksen), ennen kuin kunto loppui – rajansa näköjään aktiivikuntoilija-shoppaholicillakin. Tein kuitenkin pari hyvää löytöä.
Myös Alexanderplatz on merkittävä ostosalue, ja sitä kiertelimme antaumuksella Miniän kanssa sillä välin, kun miespuoliset olivat jalkapalloa katsomassa. Alueella on ostospaikkoja monenlaiseen makuun ja monentasoisille budjeteille: Galeria-tavaratalossa on luksusbrändienkin osastoja, kun taas jättikokoiset New Yorker ja Primark tarjoavat löytöjä niille, jotka pystyvät olemaan miettimättä eettisiä näkökohtia käsittämättömän halpojen hintojen taustalla. Hyviä ostoksia me teimme – ja tarpeellisia. Oli nimittäin ihan pakkokin ostaa vähän kesäisiä hepeneitä, sillä vaikka olimme tietysti etukäteen katsoneet sääennusteita, emme Suomen pitkän ja talvisen talven jäljiltä ihan täysin hahmottaneet, että 26 astetta on oikeasti aika hemmetin lämmin sää, vaikka kuinkakin olisi vasta huhtikuun alkupuoli! (Terv. nimim. mustissa farkuissa ja neuletakissa läkähtynyt)
*** Ostosmahdollisuudet: 5/5 ***
Nähtävyyksistä katsastimme tietenkin ne pakolliset, mikä tarkoitti joltistakin junailua ympäri kaupunkia. Aloitimme Brandenburgin portilta. Sehän on, noh, iso portti.
Hienompi elämys minusta oli portin takana avautuvassa Tiergarten-puistossa tosi kauniisti pop-hittejä soittanut sähköviulisti. Olisin tosi mielelläni istunut puiston penkille häntä kuuntelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta seuraavat nähtävyydet kutsuivat. Turistin elämä on kovin kiireistä.
Jatkoimme matkaa läheiselle holokaustin muistomerkille, joka on laajahko alue täynnä erikokoisia harmaita betonipaasia - taiteellinen vaikutelma sinänsä vähäpätöinen mutta henkinen vaikutus sitäkin suurempi. Jo ensimmäisen maailmansodan piti olla “the war to end all wars”, mutta oppiko ihminen? Oppiiko ihminen koskaan? Ei ainakaan tähän päivään mennessä tunnu oppineen. Mikä ihme eri lailla maailmaa katsovissa ihmisissä on niin pelottavaa, että rauhanomainen rinnakkaiselo ei tule kysymykseenkään vaan tuhoamisvimma saa vallan? Leben und leben lassen, olisiko mitään, ihmiset rakkaat..?
Seuraavaksi etenimme taas yhdelle portille, Checkpoint Charlielle. Itse rajanylityspisteellä fiilis oli aidon turistimainen, kun tungeksimme muiden pällistelijöiden joukossa ja odotimme vuoroamme päästä rajakopin eteen kuvattaviksi. Kokonaisuutena paikka ja etenkin Checkpointin vieressä oleva Black Box, puitteiltaan vaatimaton mutta sisällöltään yllättävän kiehtova kylmän sodan museo, kuitenkin teki vaikutuksen ja pyöritti edelleen niitä samoja keloja: Olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan, valitse puolesi - ja jos valitset väärin, olet yksiselitteisesti paha ja ansaitset kuolla. Resonoi meidänkin päiviimme. Oppiiko ihminen..?
 |
| Kulmassa kajastava K on muuten KFC.n logosta. Tietenkin. |
 |
| Muraali muurilinjalta. Veitsen terässä lukee "Berlin 1961-1989" |
 |
| Tässä se muuri meni. Ihan tavallisen kadun varrella. |
Sitäkin minä kyllä vähäsen pienessä mielessäni pohdiskelin, että jos se kommunismi kerran on niin ylivertainen hallintomalli ja maailmankatsomus, niin miksi siinä valtiomuodossa eläviä ihmisiä pitää aivan hysteerisen tarkasti estää saamasta hitustakaan tietoa muunlaisista elämäntavoista? Jos se oma ideologia kerran on niin ylivertainen, niin eikö se voittaisi vertailussa, vaikka muusta tietäisikin? Mietinpä vain.
Matka-ajan ja turistin turnauskestävyyden rajallisuuden tiedostaen päätimme valita Berliinin valtavasta museotarjonnasta tasan yhden, jossa kävisimme. Nuorison toiveesta valinta osui luonnontieteelliseen museoon. Siellä on maailman suurin koottu dinosauruksen luuranko ja paljon muitakin dinoja. Ja täytettyjä ja purkkeihin säilöttyjä eläimiä ja muuta sellaista, mitä luonnontieteellisissä museoissa nyt yleensä on. Pidimme suurena saavutuksena sitä, että minä ja miäs pääsimme museosta ulos eikä meitä otettu sinne muinaisjäännenäyttelyn jatkeiksi.
Eläintarhavisiitille omistimme kokonaisen päivän, ja se olikin hyvä idea. Berliinin Zoo on todella suuri ja siellä on paljon ihania eläimiä - itse asiassa jopa niin paljon, että meillä ei edes riittänyt energiaa tutustua ihan kaikkiin. Minua jäi vähän harmittamaan, että missasin laiskiaisen, mutta näinhän sentään tapiirin, erittäin viihdyttäviä kirahveja ja tietenkin niitä pandoja. Myös kotieläintarha oli sympaattinen paikka supersöpöine rapsuteltavine lampaineen ja aaseineen.
 |
| Se tunne, kun kieli lupsahtaa nukkuessa suusta ja kuivuu niin, ettei sitä meinaa saada takaisin suuhun. |
Aivan Zoon vieressä on myös keisari Vilhelmin muistokirkko, joka on jätetty sodassa raunioituneeseen tilaansa muistuttamaan sodan järjettömyydestä. Vaan muistaako ihminen..? Huokaus.
*** Nähtävyydet 3/5 ***
Turistin elämä on kiireistä ja kuluttavaa, joten ravinto ja virvokkeet ovat lomilla tietenkin tärkeässä roolissa. Kokeilimme muutamia saksalaisia perinneruokia ja havaitsimme, että ne ovat tyyppiä “järkyttävä kimpale lihaa, läjä perunoita eikä sitten muuta; ei liiemmin mausteita eikä varsinkaan mitään vihanneksia”. Erikoisin tuttavuus oli Jagdwurst-Pasta: kierrepastaa tomaattikastikkeessa, päällä kaksi siivua leivitettyä jahtimakkaraa (jonnet ei ehkä muista, mutta jahtimakkarahan on siis sellaista sipulisattumilla varustettua lauantaimakkaraa). Totanoinni, sanotaanko, että olisihan se voinut olla yllättävän herkullinen innovaatio... mutta ei se kyllä ollut. Currywurstit olivat aromaattisia ja Wienerschnitzelit suuria, mutta kummoisiakaan kulinaarisia nautintoja ei meidän kohdallemme tällä kertaa osunut.
Matkaseurueeseemme kuului parikin suurta oluen ystävää, joten paikallinen panimokulttuuri oli suuren mielenkiinnon kohteena. Minähän en ole eläissäni pystynyt olutta pakottamaan kurkustani alas kulaustakaan, mutta vastaavasti iloitsin erilaisten Riesling-viinien maistelusta. Nyt kuitenkin koettiin sellainen historiallinen hetki, että eräässä panimoravintolassa Lapskulta tilasi hyvin erikoista olutta, jota minäkin suostuin maistamaan kielenkärjellisen. Ja sitten kulauksen. Ja sitten lasillisen. Ensimmäistä kertaa elämässäni aidosti pidin oluesta!!! Tarjoilijalta saimme selityksen tähän maailman seitsemänteen ihmeeseen: kyseessä oli samppanjamenetelmällä valmistettu olut - siis suomeksi samppakalja. Ottaisin toistekin! Perheen vehnäolut-spesialisti kylläkin totesi, että yleisesti ottaen paikalliset oluet eivät olleet kovinkaan ihmeellisiä; olutturistin kannattaa kuulemma suunnata ennemmin eteläisempään Saksaan.
*** Ruoka ja juoma: 2/5 ***
Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein miellyttävä. Parasta oli laatuaika Lapskullan ja Miniän kanssa*). Berliini ei ehkä tämän kokemuksen perusteella noussut suosikkikaupunkieni top vitoseen, mutta ei siinä mitään vikaakaan ollut. Suurimpina miinuksina mainitsisin ehkä kaupungin suuren koon, jonka vuoksi sitä on hankala ottaa haltuun ja siirtymiin on varattava paljon aikaa, sekä korkeahkon hintatason. Menisin kyllä kernaasti uudelleen, etenkin suosikkihenkilöni Jonkun Muun luottokortin kanssa.
*) En ole täällä blogissa raportoinutkaan, mutta poikahan tosiaan muutti omilleen heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja elelee nyt tyttöystävänsä eli Miniän kanssa. Ja kiitos kysymästä, tyhjän pesän syndrooma toden totta iski pahemman kerran ilmat pihalle vähäksi aikaa, mutta yllättävän nopeasti siihen tottui, ettei nuorimies olekaan enää läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Eihän hän silti mihinkään ole kadonnut, sama Lapskulta hän on edelleen, ja olemme aktiivisesti yhteyksissä. Ja mitä Miniään tulee, niin häneen toden totta sopii se klishee, että emme menettäneet poikaa vaan saimme tyttären. Alles gut, sanoisi saksalainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti