Parin pitkän matkan rantaloman jälkeen päätimme, että kesämatkamme suuntautuisi eurooppalaiseen kaupunkiin. Muutaman hyvän vaihtoehdon välillä pähkäiltyämme päädyimme lopulta sangen helposti Lissaboniin. Lissabon oli pyörinyt kohdelistallamme siitä saakka, kun pari vuotta sitten ihastuimme Algarveen, ja taustatietojen perusteella kaupunki vaikutti oikein viehättävältä. Lopullisesti valinnan sinetöi yksi tietty nähtävyyskohde: minä olen aivan rakastunut mystisen graffititaiteilija Banksyn tuotantoon, ja kun Google tiesi kertoa, että Lissabonissa on Banksy-museo, valinta oli lukittu.
Lissabon on melko lailla Helsingin kokoinen kaupunki, ei siis mikään megaluokan metropoli. Se on melko hyvin haltuun otettavissa jalan ja julkisen liikenteen avulla. Turistin on tosin hyvä varautua siihen, että kuumassa ilmanalassa suurten korkeuserojen leimaamassa maastossa tarpominen voi ottaa kunnon päälle hieman eri lailla kuin Helsingissä käyskentely. Lisäksi kannattaa huomioida, että etenkään kesäaikaan turisti ei ole ainoa turisti kaupungissa - matkailijamassat voivat ruuhkauttaa julkisia kulkuneuvoja aika lailla.
Lissabonin ydinkeskustana voidaan pitää Rossio- ja Praça do Comércio.-aukioiden välistä aluetta. Alueella on yllättävänkin turistikeskusmainen tunnelma: keskinkertaista, aavistuksen yläkanttiin hinnoiteltua ruokaa tarjoavien katuterassien tarjoilijat tyrkyttävät ruokalistojaan sinnikkäästi jokaisen ohikulkijan nenän eteen, isot plakaatit muistuttelevat happy houreista (jotka useimmissa paikoissa kestävät viidestä kymmeneen eli käytännössä koko prime time -ajan), katutaiteilijat esittelevät taitojaan ja kerjäläiset kurjuuttaan. Ja turistit peittävät kadut kokolattiamaton tavoin. Kaunis reittihän tuo on, kyllä siellä kelpaa turistimeren mukana velloa.
Praça do Comércio sijaitsee Tagusjoen äärellä, ja aukion laidalla on lisää ruoka- ja juomaravintoloita. Puolison huomion veti oitis puoleensa aukion kulmassa sijaitseva kirkkaankeltainen rakennus: Olutmuseo. Sinnehän piti heti päästä. Itse museo-osuus oli kyllä melko vaatimaton, mutta ihan edulliseen pääsylipun hintaan sisältyi myös vapaavalintainen olut - jonka minun suureksi riemukseni sai vaihtaa siideriin. Olutmuseon terassilla viihdyimme sittemmin useampaankin otteeseen, koska olutvalikoima oli hyvä ja sitä siideriäkin oli tarjolla, ja jättiscreenillä näytettiin jalkapalloa. Mikäs sen mukavampi tapa viettää kesäiltaa! (Ei, me emme halunneet mennä kuuntelemaan fadoa!)
Kyllä, pelkästään Banksyn takia kannatti mennä Lissaboniin. Mutta olihan siellä paljon muutakin mahtavaa sitten. Museolta jatkoimme samalla metrolinjalla Centro Colombo -ostoskeskukseen, jonka kesäalennusmyynneistä teimme oikein mainioita tarvehankintoja ja heräteostoksia. Kuriositeettina mainittakoon, että ostarin italialaisessa ravintolassa söin yllättäen matkan parhaan aterian, currykana-omena-saksanpähkinäristoton.
Puolisoni, suuri jalkapallofani, oli toki etukäteen huomannut, että Benfica-jalkapallojoukkueen stadionille pääsisi tutustumaan, mutta hän tuumi, että viihtyy paremmin täysillä kuin tyhjillä stadioneilla, joten ei sitä kannata matkaohjelmaamme änkeä. Sattui kuitenkin niin, että stadion oli ihan parin askeleen päässä ostoskeskuksesta, joten päätimme sittenkin mennä sinne. Tutustumiskierros olikin yllättävän mielenkiintoinen, se vei katsomoista lehdistötilojen ja pukuhuoneiden kautta kentän laidalle. Samalla vauhdilla kiersimme vielä museonkin, joka oli muuten meille vähän mitäänsanomaton mutta tarjosi lopuksi hienon yllätyksen: Benfican maskotti, kotka nimeltä Vitória, oli paikalla ihan ilmielävänä! Oikein positiivinen kokemus oli se, mutta ei kyllä välttämättä olisi ollut yksin sen pitkän metromatkan arvoinen.
Palacio da Regaleiran 1800-luvun lopulla itselleen hankkinut liikemies Carvalho Monteiro halusi luoda palatsista ja sen tiluksista puitteet syvälliselle mietiskelylle ja henkiselle matkalle.
Palatsin tunnetuin elementti on maan uumeniin johtava kierreportaikko, jonka osioiden on tarkoitus edustaa Danten Jumalaisen näytelmän mukaisia helvetin esikartanoita sekä kuolemansyntejä. Matkalla sitten itse kukin käy läpi omat henkiset kiirastulensa ja voittaa syntinsä ja putkahtaa kuin uudestisyntyneenä takaisin maan pinnalle. Mekin tietysti kiersimme suppilon, mutta pakko todeta, että ei siinä loputtomassa turistikäärmeessä luikerrellessa paljon henkistymään päässyt. (Mainittakoon, että käärme-vertaus on tarkoituksellinen: käärmehän luo nahkansa eli ikään kuin uudesti syntyy monesti elämänsä aikana, joten se on ollut palatsin suunnittelussa keskeinen aihe.)
Penan palatsia puolestaan ovat asuttaneet kuninkaalliset - joskaan ei juuri se nimenomainen kuningatar, jolle palatsi on lahjaksi rakennettu, hän kun ehti kuolla ennen palatsin valmistumista (ehkä puolison olisi kannattanut valita vaikka koru tai jokin muu heti valmis lahja...). Palatsi on rakennettu vanhan luostarin maille, ja siinä näkyy hienosti maan historian kerroksia aina islaminuskoisten maurien vaikutteista viimeisten kuninkaallisten aikoihin. Keskiaikaisille palatseille tyypilliseen tapaan myös Pena sijaitsee korkealla kukkulalla, jolta avautuu ihania näkymiä vehreään ympäristöön.
Hassu sattuma: päivälleen kaksi vuotta aikaisemmin olimme Algarven-matkallamme käyneet Manner-Euroopan luoteisimmassa kolkassa, ja nyt siis kävimme vastaavasti läntisimmässä. Tiedä sitten johtuiko siitä, että olimme aika lailla vastaavan paikan jo kokeneet, Cabo da Roca ei tehnyt mitenkään lähtemättömän suurta vaikutusta. Punainen majakka, jylhät kalliot ja hurja tuuli. Ja vietävästi turisteja.
Yhden (viimeisen) matkapäivän pyhitimme Lissabonin kukkuloille ja muille nähtävyyksille. Olimme etukäteen suunnitelleet joitain kohteita, joita ajattelimma käydä katsomassa. Heti aamusta päätimme hypätä kuuluisan raitiovaunu 28:n kyytiin kaupungin kapeita katuja katselemaan. Asettauduimme jonoon, jonka oletimme johtavan raitiovaunupysäkille. Joka oli huomattavan kaukana jonon päästä. Katsoimme aikataulusta, että vaunuja pitäisi lähteä noin kymmenen minuutin välein. Puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään (paitsi jono takanamme piteni). Ympärillä pyöriskeli tuktuk-kuskeja houkuttelemassa jonottajia yksityiskierroksille. Naureskelimme, että on heillä bisnesvaisto kohdillaan - kyllästyneet jonottajat olisivat varmasti otollista maaperää heidän tarjouksilleen. Sitten tuli yksi vaunu, johon mahtui parikymmentä ihmistä, eli ei se jono siitä sanottavammin liikkunut. Aloimme laskeskella, että meillä menisi yli tunti päästä vaunuun. Jossa sitten istuisimme kuin sillit hikiliemessä ja räpsisimme kuvia vauhdista.
Otimme tuktukin. Se kiersi jotakuinkin saman reitin kuin raitiovaunukin, mutta tärkeimpien näköalojen äärelle pysähdyttiin ottamaan valokuvia kaikessa rauhassa. Kuski myös osasi kertoilla vielä lisää tietoa kaupungista ja sen historiasta. Sanoisin, että oli hyvinkin sen ylimääräisen rahan arvoinen kierros.
Sama tarina toistui aika monen muunkin nähtävyyden kohdalla: Etukäteen ajateltuna se oli tosi kiva idea - mutta kun näki, kuinka hemmetin monen muunkin mielestä se oli kiva idea, alkoi mieli muuttua... Mutta olisipa melko kaksinaismoralistista rutkuttaa massaturismin haittavaikutuksista, kun on itsekin siellä massan jatkona turismoimassa. Sanoisin kuitenkin, että jos vain mahdollista, Lissaboniin (kuten varmasti moneen muuhunkin suosittuun paikkaan) kannattaisi matkustaa ennemmin keväällä tai syksyllä kuin kesän kuumimman lomasesongin aikaan. Tai sitten kannattaa varata rutkasti aikaa, pitkää pinnaa ja joviaalia matkamieltä, että jaksaa jonottaa.
Kyllä me kuitenkin ihan kylliksi kaikenlaista kivaa ja hienoa ehdimme nähdä ja kokea, ja voin kyllä vilpittömästi suositella Lissabonia matkakohteeksi!
