Ennätys

Juurihan minä ihmettelin, miten se kevät tuli ja meni - ja nyt on jo juhannuskin nähty ja käyty! Keskikesän juhla sujui oikein perinteisissä ja rauhallisissa merkeissä, oman perheen kesken maalla anoppilassa. Juhannusaattona lähdimme miähen ja veljensä kanssa kalaan pienessä tihkusateessa, joka hyvin äkkiä yltyi melkoiseksi rankkasateeksi. Suurimman osan kalareissusta vietimmekin pienen saarenpahasen suurimman männyn alla pidellen sadetta - ja hauskaa. Enpä muista, milloin viimeksi olisin nauranut yhtä paljon yhtä vapautuneesti! Usein se ilo löytyy odottamattomista kolkista...

Juhannuksen myötä nähtiin myös ennätys: kun palasimme kotiin, kaikki istutukseni odottelivat täysissä ruumiin ja sielun voimissa, iloisessa kukoistuksessa. Ikinä ennen en ole saanut yhtäkään kasvia selviytymään näin pitkään! Olen leuhka kuin karvareuhka, joskin tiedostan toki tiettyjä syy-seuraus-yhteyksiä tässä asiassa. Minusta on nimittäin pikkuhiljaa, ihan vaivihkaa, kuoriutumassa ehta omakotiasuja! En nyt ihan vielä käyttäisi sanaa "viherpeukalo", mutta positiivinen on kehityssuunta joka tapauksessa.

Ensinnäkin nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni, oikeasti viitsin/muistan/jaksan kastella kukkaseni päivittäin (joo ja ymmärrän kyllä, että tämä on se perimmäinen syy siihen, miksi aikaisemmat viljelykseni ovat "mystisesti" menneet mönkään). Mutta ei sekään vielä riitä - olenpa ruvennut vieläpä nyppimään kuihtuneita kukintoja ja lehtiä pois sekä kitkemään kukkapenkkiä ja kasvimaata. Ja huomattavan usein iltasella pyjama yllä - tämä jos mikä lienee vihoviimeinen todiste omakotilaistumisestani.

Oikeastaan onkin tosi hyvä, ettemme itse paljonkaan istutuksia keväällä tehneet, sillä tupaantuliaisvieraat ovat kiikuttaneet mukanaan jos jonkin sortin kasvannaista. Vallitsevina lajeina puutarhassamme kasvaa sitäjotainkukkaa ja totatollastakukkaa, paikka paikoin myös katokummaajotaintollastkinkukkaa. Epäilemättä seuraavassa vaiheessa katson ne kaikki puutarhakirjasta samalla kun muutenkin perehdyn niiden hoitoon vielä astetta syvällisemmin. Muutaman jo tsekkasin, ihan teitä blogin lukijoita varten:

 Tämä on mustasilmäsusanna, tuparilahja ja kuulemma (miespuolisen) lahjoittajansa ihan itse omin pikku kätösin kasvattama. Olisihan se ollut noloakin näin arvokas tuliainen heti tappaa!

Tämä taas on päivänlilja. Olisiko ruso? Vai tarha? Niitä on perennapenkissä runsain määrin ja ne ovat tosi kauniita juuri nyt!

 

Tämän sentään tunnistin ilman kirjaakin, sehän on verenpisara (onhan onhan..?). Tupaantuliaisiksi saatu sekin, kukoistaa kasvimaan yllä puun oksaan ripustetussa amppelissa.


  

Kasvimaasta puheen ollen, tämä se on ihana näky! Voi kun saataisiin hyvä hernesato!

Niin ja jos joku vielä pitää toimintaani edes etäisesti normaalina, niin seuraava ainakin on varma todiste siitä, että seonnut olen:

Kyllä, näyttönne resoluutio ei tee tepposia - minä olen totta tosiaan mennyt ja ostanut sinisävyisiä tekstiilejä! Mutta kun nuo metalliset tuolit (juurikin ne makuuhuonesettien ylijäämät) ovat viileällä säällä ikävän kylmät ja aurinkoisella säällä ikävän kuumat ahteria vasten...

Mutta nyt siis kelpaa patiolla istuskella. Antaa paistaa vaan!